Espan puistoon ja Seurikseen pannaan aurinkoenergiaa hyödyntävät roskikset. Jollain konstilla taivaalla kelluva keltainen iso pallo puristaa roskat littiin eli pienempään tilaan. Onko kummempaa nähty? Pitänee konttautua joskus Espalle asiaa oikein paikan päällä näkemään. Ennen puistoissa roskiksen puhuivat! Kiittelivät, kun joku viitseliäs pani roskansa sille kuuluvaan paikkaan. Sekin uutta tekniikkaa. Ihmeitten aika ei ole suinkaan ohi.
Päivä alkoi minulla tänään tavallista kankeammin. Otin pitkävaikutteisia särkypillereitä ja aloitin askareet. Ne alkavat aina puolison puhdistuksella. Tänään vielä kahteen kertaan. Murphyn lakia. Pyörittelen miestä puolelta toiselle, vaihdan suojalakanat ja vaipan ja yritän saada vastaan hangoittelevaa potilasta edes hiukan yhteistyöhaluisemmaksi. Hiki virtaa pitkin otsaani, enkä mielessäni ärräpäitä säästele. Hommat hoidettuani pitää tovi levätä ja ihmetellä, että taas onnistuin. Lämmin suihku tekee selälle ja lonkalle niin hyvää. Suihkun jälkeen voin paremmin. Kahvin jälkeen vielä enemmän hyvin. No, ei se kahvitilkka vaivaani paranna, mutta taas jaksaa köpitellä rollaattorin perässä. Joskus iskee katkeruuden inhottava tunne, että miksi juuri minulle ja miksi juuri minä? Eikä leikkauskaan muuttanut mitään ja siihen kuntoutuksineen venähti sentään likemmäs kolme kuukautta. No, huonomminkin voisi olla. Siispä häntä pystyyn ja lippu korkealle.
Odottelen fysioterapeuttia. Soitin ja varmistin antaneeni aikaisemmin ovikoodin. Olin sen tehnyt. Nyt huomasin fyssarin puheesta, että taitaa olla ulkomaalaisperäinen, vaan ei virolainen aksentista päätellen. Jostain kauempaa. Eikä venäläinenkään. Heillä on semmoinen lämpimän pehmeä ällä. Tällä ei ollut. No, kohta näen lähemmin kaverin.
Ja näin! Tuli ajallaan ja oli erittäin miellyttävä. Ei virolainen, ei venäläinen, mutta englantilainen juuriltaan ja erikoistunut juuri fysiogeriatriaan. Sitten sitä juttua terapian lomassa riitti, sillä Englanti minullekin tuttu maa. Myös golf meitä yhdistää, minä tosin jo sen jättäneenä. Tein sopimuksen kymmenestä terapiakerrasta. Puolisokin suhtautui loppujen lopuksi korrektisti tähän kertaan. Fyssari oli varovasti jo sitä mieltä, että saisi jalat enemmän suoristumaan. Hänen työskentelyään oli todellinen ilo katsella. Hellää mutta määrätietoista, potilaan koko ajan huomioon ottaen, ammattitaitoinen ote. Olen niin tyytyväinen, että voisin vaikka tanssia!
Hyvä fysterppa (ja varsinkin tuo, että on erikoistunut) on todella onnistunut löytö! Toivottavasti helpottaa tilannetta. :) Hienoa myös, että Mies oli yhteistyöhaluinen...
VastaaPoistaKiitos, Polgara, kun ystävällisesti elät mukana, vaikka itselläsi on sairaushuolia. Tästä fyssarista pidän kynsin ja hampain kiinni.
VastaaPoistaJa mie olen niin pahoillani, että olen vaan niin kiinni ollut liian kauan omassa helvetin elämässäni, että kaikki tärkeät blogistanian ihmiset vat minulta unholassa. kOitan kiertää ja kiriä muiden kuulumisia, ja elämää kiinni, tuijottaa ja olla taas muuta kuin oman napani kanssa.
VastaaPoistatekemistä on.
Kuinka suunnattomasti minua ilahdutti ja hymyilytti hyvä fyssari. Voin lähettää vaikka tekohampaat tueksi, jos niidenkin avulla saadaan pidettyä kiinni tuosta hyvästä! Haluaisitko lukea blogiani yhä? Jos haluat, laita meiliä os. kehrasaari1@hotmail.com
Jotain elämässäni tapahtui, ja jouduin laittamaan sen salasanan taakse.
Pidä huoli itsestäsi.
Vintti. Yritin lähettää meiliä Sinulle uutta sähköpostiani käyttäen, vaan ei se onnistunut. Otan yhteyttä tietäväiseen ystävääni, joka auttaa ongelmassa. Sinä hävisit jonnekin ja Sinusta tuli sitten salainen. Ehkä saan jonain päivänä meilin perille.
Poistalaita minulle tomiva meiliosoite annicatervonen@hotmail.com, laitan sinulle kutsun tuonne blogiin.
Poista