25. kesäkuuta 2015

KALASTELUA VIKINGILTÄ JA PANKISTA

Meillä oltiin eilen kuin hollituvassa, niin ihmisiä tuli ja meni. Ensin aamulla tuli fysioterapeutti, seuraavaksi tuotiin kävelyteline Eeva ja lopuksi kaksi Herkun poikaa toi ruokakassit.  Yö meni poskelleen ja kello soi aivan liian aikaisin. Luulin päivänkin menevän päin seiniä. Puolisolla vaipan vaihtoa tuon tuosta ja ulkona satoi. Ajattelin vaihtaa ammattia. Mutta minä tokenin ja iltapäivä näytti taas hyvää eli paremmalta.

Eilinen tuuletinprobleemakin ratkesi, kun otin Polgaran neuvosta vaarin ja vien tuulettimet Expertin kierrätykseen, kun menen ostamaan ensi viikolla uuden. En ole edes ajatellut, että tuulettimissakin on tuumat. Tiesin televisiossa olevan. Monenko tuuman haluatte, kysyi Expertin asiakaspalvelun henkilö puhelimessa. Minun haluamani tuumat olivat nyt loppuneet, lisää siis ensi viikolla sitä lajia.

Puolisolla on yskä. Semmoinen ihan oikea yskä. Joskus hän on yskinyt "virkansa puolesta", mutta tämä on aitoa. Toissa yö meni sitä kuunnellessa ja iso osa päivää. Soitin Kotisairaalaan. Laittavat apteekkiin yskänlääkereseptin. Saan tropit, kun lähden tästä menemään. Toisen ihmisen yhtämittainen yskiminen vie minulta hermot. Tunnista tuntiin, jatkuvaa. Eikä se ole yskijällekään herkkua. Nostin yöksi sängyn päätyä pystympäänkin ja pyysin lopettamaan yskimisen. Ei se oikein auttanut, se pyytäminen. Puoliso sanoi, ettei voi.

Viking Line lähetti oikein nimellä kirjeen ja etukortin kuuden tunnin meriristeilylle. Ajamme kuulemma Tallinnaan, mutta maihin ei saa mennä. Laivassa herkuttelua omakustanteisesti ja hytinkin voi ostaa. Varustamo toivoo shoppailua ja muuta maksullista tietysti. Kirjeen kuvassa on iloisia ja nauravaisia ihmisiä kertomassa merimatkailun onnesta. Meneekö Vikingillä huonosti, kun näin kalastellaan?

Niin ja pankistakin soitettiin ja tahdottiin tavata. Väitin kivenkovaan olevani vain hyvin pieni ja vaatimaton asiakas, ettei minun tapaamisellani ole merkitystä. Ja mistä ihmeestä siellä keskusteltaisiin?  Pyysin ihan ystävällisesti, että hän viivaa minut yli, sillä aion pysyäkin pienenä ja vaatimattomana asiakkaana. Hän toivotti hyvää kesää.








6 kommenttia:

  1. Toivottavasti tänään on valoisampi päivä ja sopivat tuulettimet ilmestyvät!
    Heh, minuakin pankki olisi halunnut tavata, mutta minä en heikäläisiä - ei ole tarvetta. Viikkari tekee täsmäiskuja saadakseen laivalla kuluttavia asiakkaita. ;) Nykyäänhän harvat enää ostavat tax freestä, ainoastaan jos jotakin tiettyä merkkiä haluaa ja maista ei sitä saa. Huonostihan niillä menee ja se kyllä johtuu palvelun ja mm. ravintolapalvelujen jatkuvalla huononemisella. No, ei ehkä olisi varaa sanoa, mutta tämä näkyi minusta jo pari vuotta sitten.
    Yskä on rasittavaa varmasti molemmille. Pystyisikö miehesi "puhaltamaan pulloon" eli hönkimään pilliä vähän isompaan putkeen, joka on puolessa pullollisessa vettä? Sillä voisi saada vähän liikettä... Entäs höyryhengitys? En tiedä, löytyisiköhän jostain em. kotivekottia mahd. lainaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polgara, meillä on kotona puhalluspullo, mutta vastahankainen puolisoni ei siihen puhalla. Enkä sen enempää kuin suurin surminkaan saa häntä höyryihin. Tänään haen yskänlääkkeen apteekista sekä muuta, mikä tässä ruljanssissa on päässyt loppumaan. Minä rakastan laivan parfyymimyymälää! Enkä ostamatta voi olla. Nykyisin ei sitä vaaraa ole, kun pysyttelen olosuhteiden pakosta maan kamaralla. Hyvää torstaita ja siihen kuuluvaa toivoa.

      Poista
    2. Voi harmi... ja sorry, että ehdotinkaan näitä keinoja (kaikki eivät tiedä...). Toivottavasti troppi tehoaa.
      Minäkin ostin ennen yhtä tiettyä tuoksua, mutta sitten kyllästyin siihen enkä löytänyt mitään kivaa tilalle laivalta. No, nyt on hylly puolillaan tuoksuja, joita käytän silloin tällöin eikä mikään niistä ole ihan mieluisa. :) Toisaalta, eipä ole kukaa isommin haistelemassa. =)
      Toivo, Usko, Aatos, Uljas Armas, Oiva Onni ja Reima Otto ovat jonossa ovella Kauno Yrjön tullessa viimeisenä!

      Poista
    3. Ei mikään harmi eikä sorry, Polgara. Olen kiitollinen neuvoista ja ehdotuksista. Stadi oli aivan täynnä turisteja. Kaijassa kaksi jättisuurta risteilyalusta. Syötin miehen ja annoin yskänrohtoa. Nyt kaveri nukkuu ja minä mietin, miten saan kaiken mahtumaan taas jääkaappiin. Ikuisuuskysymys, mutta aina selvitty. Minä olen vanhanaikainen ja tykkään Chanel Vitosesta. On toki muitakin. Olen hajuvesifriikki.

      Poista
  2. Taitaa olla pankit nyt oiekin urakalla liikkeellä. Meillä on sellainen yhteinen säästötili Armastuksen kanssa, jolle nyt säästetään keittiöremonttia varten. Pankkineuvoja on nyt pariin kertaan soittanut Armastukselle ja kysellyt voitaisiinko ajatella, että sijoittaisimme rahat johonkin rahastoon. Viimeksi Armastus sanoi, että kun meillä vaimo on talousministeri ja päättää rahojen käytöstä, eli saa nähdä soittavatko minulle jossain vaiheessa niistä. Jos sijoitettaisiin rahat johonkin rahastoon, niin saisi pankki hieman tuloja, kun meidän pitäisi maksaa avausmaksua ja hoitomaksua ja ties mitä maksua ja niin jäisi osa meidän rahoista pankille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. CurryKaneli, pankki vie, jos ei ole tarkkana. Ne ei oikein tykkää minkäänlaisista säästötileistä. Sukanvarsista vielä vähemmän. Eikä ne tykkää siitäkään, kun nostaa tililtä rahaa. Joissakin pankeissa on maksimimäärä, jonka saa ottaa kuukausittain. Omalta tililtä!!! Omia rahoja!!!

      Poista