9. elokuuta 2013

JÄLLEEN SAIRASHUONEESEEN

Semmoista eilen, että kutsuin illalla myöhään ambulanssin ja puoliso vietiin sairaalaan minä keppeineni mukana. Hän alkoi ykskaks valittaa vatsaa ja se oli kosketusarka. Mukana oli yllättävästi hammassärkyä, joka hiukan sekoitti kipukohdan määritystä ensin.Kallistuin kuitenkin vatsan puolelle. Istuin sairaalan odotustilan epämukavassa ja kovassa tuolissa odottamassa puoli kahteen yöllä ja sitten menin kyselemään. Pääsin puolison sängyn viereen.Keskustelin lääkärin kanssa ja lähdin kotiin.Tutkimuksia alettiin heti tehdä ja nyt ne jatkuvat sairaalassa, jonne hänet oli yöllä siirretty ja minulle asiasta ilmoitettu. Tulehdusarvot jälleen korkeat, joihin syytä ei edelliskerralla löydetty, vaan antibiooteilla hoidettiin laskuun. Nyt olisi löydettävä, että päästäisiin asianmukaiseen hoitoon. Kuulin puhuttavan sappikivistäkin.

Mutta olipas kaupunki hiljainen, kun kyyditsin itseni yöllä taksilla kotiin. Kuin olisi pikkukaupngin katuja ajellut. Vain aivan keskustassa oli hiukan väkeä ja jokunen terassikin vielä auki. Viikonloppu ei vielä alkanut, että tänään jo ehkä erilaista. Taksinkuljettaja kertoi mielellään olevansa yöajossa juuri hiljaisen liikenteen takia. Ei ruuhkia, ei ihmismassoja kaduilla, ei pyöräilijöitä estämässä pyöräteillä auton pysäköimistä pyörätielle, liikennevalotkin poissa käytöstä. Kertoi myös valikoivansa asiakkaan, ei ölvertäjiä paksussa humalatilassa olevia, jotka yrjöävät heti autoon päästyään. Onneksi minä sain puhtaat paperit ja minut kuljetettiin ystävällisesti jutellen kotiovelle.

Puolison ilmapatja surisi hiljaa yksikseen ja tyynyllä oli puolison pään painama jälki. Otin puolikkaan nukahtamispillerin varoiksi ja nukahdin sateen ääneen ja mahtavaan salamointiin taivaalla.Ukkonen ei kuitenkaan saavuttanut Suomea odotetun voimakkaana, vaan oli heikennyt matkallaan Ruotsista tänne. Lähden tänään sairaalaan, kunhan ensin olen kysellyt tilannetta. On myös ilmoitettava sosiaalitoimistoon ja ensi viikolla kotihoitoon, jos sairaalaan jää. Toivon niin, että saataisiin hänet nyt kerrankin kuntoon. Eikä vain lääkkeillä oireet poistaen, vaan myös itse vaivaa hoitaen.

Tämmöistä taas. Kirjoittamisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti