Elokuun neljäs aamu menossa.Aurinkoa puiden latvoissa tuulen leikitellessä oksistossa.Hiljainen on pihapiiri. Suvi loppusuorallaan, rapukausikin jo menossa. Siitä onkin pitkä aika, kun olen saksiniekkaan tarttunut. Missä laatikon perukoilla lienevät rapuveitset? Juhlat juhlittu, vieraitten ketsitseminen jäänyt aikojen taa. Katkerako? No en. Tuli vain mieleen.
Päivän matkalta kotiutunut C soitti ja kertoi juurtajaksain tapahtumat siitä hetkestä alkaen, kun hänet autolla kotiovelta haettiin. Raporttiin mahdutettiin kaikki.Katsoin kelloa, tunti ja kaksikymmentä minuuttia. Taitaa rouvalla olla aika mahtavat puhelinlaskut. Hänellä kun on muitakin ystäviä kuin minä.
Näin unta -en kesästä kerran- vaan proosallisesti rappuluiskista, jotka uni oli jo rakentanut paikoilleen. Hyväksyvästi hymyilevä isännöitsijä pasteeraili paikalle tutkailemaan tulosta. Minä kieputtelin edestakaisin puolisoa pyörätuolissa luiskaa pitkin eikä nivelrikosta ollut tietoakaan. Pidän tätä unta hyvänä enteenä, vaikka en uniin uskokaan. Unet ovat yleensä alitajunnan rakentamia jostain tapahtuneesta, muistoja ja toiveita, mielikuvituksen keksimää "elokuvaa". Jos jokin uni mukamas toteutuu, on sattumalla sormensa pelissä. Näin minä uskon. En usko siihenkään, että muista maailmoista täällä vieraillaan tai asetutaan jopa jonkun julkisuuden henkilön nahkoihin. En usko sieppauksiin avaruusaluksissa, enkä suuremmin ihmeparantumisiin jonkun poppamiehen loitsuilla. En aaveisiin enkä Loch Nessin hirviöön. Sadetanssikaan ei saa minua vakuuttuneeksi, Esteriltä tulee jos on tullakseen. En ole varma siitäkään, että jossain meren pohjassa on kadonnut Atlantis, vaikka siellä nyt on vaikka mitä hukkaantunutta. Kämmenestä ennustaminen saa minut epäuskoisesti hymyilemään, teelehdistä tulevaisuuden lukeminen suorastaan nauramaan. Olen joskus ajatellut vähemmän vakavasti jonkun ihmisen kohdalla pisteleväni nukkeen neuloja voodoo-homman tapaan, mutta tuumasta en ole toimeen päässyt. Mihin minä sitten uskon? Tieteeseen, itseeni, todistettuun asiaan, näkemääni ja joskus kuulemaanikin, kokemaani. En aina kuitenkaan kaikkeen lukemaani. Uskon siihenkin, että ihmisellä pitää kuitenkin kaikesta epäuskoisuudestani huolimatta olla joku tai jokin, mihin uskoa. On se sitten totta tai tarua. On minullakin, eikä sillä ole mitään tekemistä tieteen, näkemiseni tai todistetuksi oikeaksi tulemisen kanssa.
Eiliset kuhafileet olivat sitten eri hyviä. Voissa paistoin, Siiklejä tillin kanssa, salaattia ja jälleen jälkiruuaksi marjoja, joista mustikat ovat saaneet puolison jakamattoman hyväksymisen. Pitänee pakastaa muutama rasiallinen. Tämäkin työ jäänyt retuperälle, kun en ole torille päässyt. Tillit, persiljat ja muut jääneet. Niitähän saa ympäri vuoden, mutta maussa on tingitty. Ei mitään auringon ja kesäilman raikasta tuoksua. Vähän ovat nuukahtaneita ja anteeksi pyytäviä. Parempi kuin ei mitään kuitenkin.Eläköön talven kasvihuoneet!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti