11. elokuuta 2013

SUNNUNTAIRAPORTTI

Tämä on nyt tämmöistä päivittäistä raportoimista, jonkunlaista tottumusta aloittaa uusi päivä tietokoneen ääressä. Nivelrikko ei sitten yhtään tykkää julmetusta kävelemisestä, jota joudun tekemään pitkin sairaalan käytäviä. Puoliso Meilahdessa ja siellä välimatkat ovat hirmuiset. Tornisairaala, jossa vatsaelinkirurginen osasto sijaitsee on Meilahden pääovelta yli 200 metrin päässä. Sen matkan nilkutan kepin varassa ja se tie on tuskien taivalta.

Lasiovista läpi, sitten valkoista viivaa pitkin, joka päättyessään muuttuu siniseksi ja se sininen viiva vie hissiin, jolla kerrosta alemmaksi. Tämän jälkeen jälleen pitkää käytävää sen päähän, jossa puolison huone on. Tässä vaiheessa on jo oikeasti hankalaa minulla. Pumppaan kipulääkkeitä maaruuni kotona ja toivon ihmettä. Kiukuttaa sekin, kun henkilökunta painaa iloisesti rupatellen pikavauhtia ohitseni, eikä kenelläkään ole vaivana nivelrikkoa. Matkan varrella pääovelta puolison huoneeseen on vielä porrasaskelmia, ylä- ja alamäkiä. Hiki virtaa otsalta poskille, meikki valuu...   Mietin kaikenlaista siinä kepin varassa taapertaessani välillä seisahtuen, nojaan seinään ja irvistän seinälle. Kun olen perillä, on otettava esille iloinen ja hilpeä ilme, kannustavaa puhetta puolisolle, ajettava hänen partansa, juteltava henkilökunnan kanssa, josta osa tupsahtaa tuon tuosta huoneeseen, tervehdittävä puolison huonetovereita, jotka liikehtivät milloin minkin apuvälineen varassa huoneesta ulos ja sisälle.

Puoliso tahtoo kotiin, on pahantuulinen kaveri ja haluaa päästä kaikista letkuista eroon, joita pitkin häneen tiputetaan lääkkeitä ja elvyttäviä aineita. Hän tahtoo pitää minua kädestä kiinni ja näin me olemme koko vierailuni ajan käsi kädessä minä varsin epämukavassa asennossa pienen pallin päällä käsi sängyn teräksisten laitojen välissä. Vihreä on päävärinä henkilökunnan vaatteissa, huoneen verhot samoin tyynnyttävän vihreät. Niillä saadaan aikaan eriö kunkin vuoteen kohdalle. Verhot heilahtelevat ilmavirrassa. Henkilökuntaa tuntuu olevan runsaasti, kokonaiskuva ammattitaitoinen ja asiallinen. Osasto on kuitenkin läpikulkupaikka, josta kynnelle kykeneväiset potilaat siirretään jatkopaikkoihin muihin sairaaloihin. Minulle väläytettiin Kirraa.

Kun tulen kotiin, eilenkin joskus neljän jälkeen iltapäivällä, olen todella poikki. Pitää jotain syödäkin.Nappaan kipulääkkeen ja lopun iltaa makaan sohvalla ja sitten ryömin vuoteeseen.Lonkkaluut kipuilevat ja nyt jos koska huomaan ihmisen olevan melkein pelkistä luista rakennettu. Kun luusto prakaa, on leikit kaukana. Hammasta purren vaan taas tänään Meikun sokkeloihin, Tornisairaalan uumeniin. Ei auta itku markkinoilla.


2 kommenttia:

  1. Ulko-oven lähettyvillä luulisi löytyvän pyörätuoleja. Sitä en tosin tiedä, ovatko käsin kelattavaa mallia. Kysyä kannattaisi, sillä jos edes osan matkaa voisi sellaisella taittaa, luulisi lonkan olevan kiitollinen. Zemppiä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Jutta. Meilahden kilometrinilkuttamiset tällä erää takanapäin. Puoliso siirretty jatkohoitoon Kirralle, jossa lyhyemmät välimatkat.

    VastaaPoista