12. elokuuta 2013

HARMAANA MAANANTAINA

Eilen kökötin neljä tuntia Meilahdessa odottamassa puolison siirtoa Kirurgiseen sairaalaan.Olisin änkeytynyt ambulanssiin mukaan. Siirto ei minun aikanani tapahtunut, lääkäri leikkauksessa, ulosheittopaperit kirjoittamatta. Siispä kompuroin kotiin. Olin kyllä puolison syöttänyt ja ruoka maistui, vaikka väsähtänyt on edelleen. Onnistuin  puhalluttamaan vielä puhalluspulloonkin, mikä edesauttaa liman irtoamista. Nyt aamulla soitin Kirralle ja siellä mies on.

Olen soitellut pesuhoitajille, tuuraajalle ja fysioterapeutille, että taas on katkos tänne tulemisessa. Saas nähdä, miten intervallihoitojakson 21-28.8. käy. Tuskin sinne. Saattaa olla Kirran jälkeen vielä Laakso, jonne tuupataan jatkohoidon jatkohoitolaiset lisää toipumaan ja kuntoutumaan. Jos leikkaus olisi sujunut tähystyksellä, menisi kaikki nopeammin. Avoleikkaus oli, jotta aikaa menee tervehtymiseen. Vielä puolison tuntien  -hyvin kauan.

Illalla olin itse aika kehnossa kunnossa rikkoni kanssa. Selvähän se, kun  kolmen päivän ajan päivittäin olin laahautunut melkein puoli kilometriä Meikun käytävillä päästäkseni osastolle ja sieltä pois taas pääovelle. Rikkoparka ei tykännyt.Molemmat lonkan puolet äityivät, eikä tahtonut löytyä nukkuma-asentoakaan. Onneksi olin niin uupunut, että uni tuli kuitenkin suhtnopeasti. Jutta, joka ilokseni blogiani ilmeisesti silloin tällöin lukasee, ehdotti pyörätuolin lainaamista Meikun sisääntuloaulasta. Niitä näin, mutta en tullut infosta kysyneeksi, ovatko yleisessä käytössä. Matkan varrella V1P-osastolle on vielä porrasaskelmiakin, joita pitkin ei p-tuolilla pääse. Vieressä on jonkunlainen avohissi, joka seilaa kaiketi näiden askelmien ohi, mutta tuskin koneita huonosti osaavana käyttäjänä olisin onnistunut sillä vehkeellä kulkemaan.No, nyt on pitkät käytävät Meikun sairaalassa kohdaltani takanapäin ja eteneminen puolison osastolle tässä 129 vuotta vanhassa Kirurgissa on jo helpompaa. Otan tänään rollaattorin mukaan. Kysyin jo puhelimessa, sujuuko sillä kulku. Sujuu.

Eilen 3T- ja 3B- ratikat jäivät historiaan. Minullekin jo lapsena oli tuttu kolmonen ja varsinkin 3T, jolla äidin kanssa ajoimme Kauppatorille ja Stockmannille. 3B meni Kallioon päin. Sillä pääsi Hakaniemen torille. Tänään näitä kolmosia vastaa 2 ja 3. Reitit samat. Kuluu aivan  varmasti jonkin aikaa, ennenkuin vanhoja kolmosia paljon käyttäneet oppivat astumaan nyt kolmoseen ilman kirjainta tai kakkoseen. Joku vanha stadilainen voi purnatakin tämmöistä muutosta vastaan. Minun pappani (äidin isä), vanha ratikankuljettaja, taitaa pilven reunalta hiukan pöllämystyneenä seurata nykyisin muuttuneita ratikkalinjoja ja numeroita. Hämmästelee raiteitten pituuttakin, kun nyt pääsee sporalla jo ihan Arabiaankin asti. Ilpo Tiihonen on kirjoittanut Matkakuume-runossaan siitä, mitenkä raitsikka kauaksi Arabiaan ajaa  " ...mutta kaukokaipuu kun kaihersi vaan, päätin saalem aleikum, nyt seikkaillaan - lähden ratikkamatkalle Arabiaan, lähden raitiovaunulla Arabiaan".

Sataa, pilvistä, asfaltti kiiltää pihalla, tuuli puissa. Syksyä enteilee.




4 kommenttia:

  1. Me 26 vuotta sitten teimme nykyisen puolisoni, silloin kihlattuni kanssa "kihlajaismatkan" 3B:llä. Silloin se kiertikin "koko" Helsingin. Monesti olemme muistelleet matkaamme. Oli kaunis aurinkoinen kevätpäivä.

    Toivottavasti rikkosi hieman asettuisi ja antaisi ainakin nukkua rauhassa. Terveiset puolisollesi.

    VastaaPoista
  2. Kirralle pääseekin mukavasti kympillä. :)
    Kun siellä päin käy, kannattaa vilkaista, onko Kimin tapaspaikka auki ja nappasta herkkuja joko mukaan tai nauttia paikan päällä. Pieni pittoreski paikka, jonka tarjonta herkullista. ;) sijaitsee kirralta rantaan päin ja lähes vastapäätä sairaalaa.

    VastaaPoista
  3. CurryKaneli. Näin vanhana stadilaisena arvostan tämmöistä ratikalla tapahtunutta kihlajaismatkaa. Ja eikös tuo kolmonen edelleenkin Stadia kierrä, jopa uudella numerollaankin, kun reitit on sanottu pysyvän samoina. Terveiset meni puolisolle, kiitos.

    VastaaPoista
  4. Jutta. Kympillä pääsee, mutta rikko ei yleiseen taivu. Olen nykyisin taksityttö. Lisäksi vielä, puoliso siirretään Laaksoon! Mainitsemasi tapaspaikka houkuttaa. En olekaan sitten Espanjan tapaksia maistellut. Kiitoksia vinkistä.

    VastaaPoista