Nyt on Mozart haudattu, mutta minne? Ketkä olivat saattamassa? Ei ainakaan rouva Mozart. Säveltäjän kuoleman jälkeen hänen nimensä Wolfgang Amadé vaihtui Wolfgang Amadeukseksi ja sen nimisenä me hänet tunnemme. Kuten Leena Laurila kommentissaan minulle kertoi Amadeus-elokuva vääristeli totuutta, mitä tulee muun muassa erääseen sielunmessun ympärillä pyörivään tarinaan. Salieri se ei ainakaan ollut, joka pyysi Mozartia messun säveltämään, kuten elokuvassa kerrotaan.Oliko kreivi Walsegg? Koko sopan messusta Vihisen kirjan mukaan oli keittänyt rouva Konstanze Mozart. Ilmeisesti messu sävellettiin, mutta moni asiantuntija ei miellä sitä Mozartin kirjoittamaksi. Väitettiin myös hänen vielä kuolinvuoteellankin olleen messun kimpussa. "Kun Requiemia kuuntelee, tulee vaivautunut olo, teoksen loppuosa kuulostaa kulmikkaalta", Eikä se sovi Mozartin teoksiin. Säveltäjä antaa vielä runsaan kahdenkin sadan vuoden kuluttua aihetta lukemattomiin spekulaatioihin, arvailuihin ja tutkimuksiin, mikä on tarua ja mikä totta. Tarua lienee ainakin se, että Salieri olisi Mozartin murhannut, kuten hän elokuvassa väitti.
On nyt niin taikka näin, on Mozartilla komea patsas Salzburgissa. "Taivaallisen sankarisäveltäjän" patsas paljastettiin 1842. Minäkin olen sitä katsellut. Silloin en tiennyt säveltäjästä juuri muuta kuin koko maailman tunteman nimen. Nyt Antti Vihinen kertoi enemmän. Vielä on lukematta kirjasta 30 sivua.
Eräänä kesäpäivänä Vihinen oli matkalla Iitin kirkkoon kuulemaan Mozartin g-molli-kvinteton esitystä. Matkan varrelle osui niitty ja niityllä oli lehmiä. Vihinen kertoo lukeneensa jostain, että lehmillä on osuus ilmaston lämpenemiseen. Jokainen kirjailijan näkemä lehmä niityllä päästää ilmoille metaania joka 40. sekunti. Se on paljon metaania. Lehmän monimutkainen vatsa tuottaa ilmaa 1996 kertaa vuorokaudessa. Vatsa tekee tehtävänsä pötsistä verkkomahaan ja märehdittyään suuhunsa pyöräyttämän jo kertaalleen syödyn ruoan panee lehmä sen kulkemaan satakerran kautta juoksutusmahaan ja siitä suolistoon ja sitten kaasuttaa ulos. Vatsoista ei Vihinen puhunut mitään. Katsoin Googlesta. Tämän jälkeen minäkin olen syyttämässä lehmiä maapallon ilman lämpenemisestä.
Kirjailija jatkaa matkaansa Iitin kirkkoon ja valmistautuu herkistymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti