4. joulukuuta 2018

PAHUKSEN MUFFINIT

Ihmisen pitää epäonnistua saadakseen tietää, että ei osaa. Tein kanelimuffineja ja kaikki 12 kpl menivät piloille. Se hirvittävän pitkä omenoiden pilppuaminen harmitti jo sitä tehdessä ja nyt vielä enemmän, kun kaikki ahkeroiminen niitten  kimpussa oli turhaa. Että ketuttaa! Miksikö epäonnistuivat? En oikein tiedä. Tosin en pannut voideltuihin metallivuokiin, vaan panin paperisiin ja niihin  muffinit tarttuivat kauttaaltaan kiinni. Tämä on kohta A siinä pieleen menemisessä. Kohta B voi olla se, että taikina ei tykännyt kirnupiimästä, jota toki oli taikinaan laitettava tai oikeammin mitä tahansa piimää. Menin kaupassa ihan ymmälleni, kun en ole tajunnut, että piimääkin on tuhatta lajia. Kun en juo, en siis ole piimäihminen. Ostin kirnupiimää ja se oli ehkä virhe. Mitä muuten on kirnupiimä? Onko se kirnuttu kirnussa? En viitsi googlata. Jääköön mysteeriksi, enkä ikinä osta sitä, enkä muutakaan piimää. Enkä tee koskaan enää myöskään muffineja. Ostopullaa se olla pitää!!

Osa tätä päivää meni tärveltymiseen ja kaupassa käyntiin. En edes päässyt kirjakauppaan asti. R:ltä tuli meili ja siinäkin murheellista asiaa. Ja joululauluissa jo lallatetaan täydeltä terältä silkkaa iloa ja riemua.

Olen yrittänyt valikoida HKO:n kappaleita, joiden esityksiin haluaisin mennä. Siis kenraaliharjoituksiin. Tietää tappelua lipuista. Katsomosta vain osa käytössä ja se taas tietää, että on oltava ensimmäisten joukossa varaamassa paikkoja. Shostakovitsh?  Mahler?  Sibelius?  Beethoven? Ennen sopi mikä viikonpäivä tahansa. Nyt pulikoidaan vedessä keskiviikkoisin, jolloin sävelinä loiske ja lotina. En tunne edes soittimia. Mikä ero viululla ja alttoviululla? Tuntisin pajupillin, mutta sitä ei orkesteri yleensä käytä.

Ennen muinoin uuden asukkaan muutettua taloon, tulivat naapurit toivottamaan tervetulleeksi. Tämä ei kai ole tapana?  No, voisinhan, tai olisin voinut, tuikata iloisen tervehdyksen itsekin kaikille ja kertoa olevani uusi asukas. Tämäkään ei ole tapana kuitenkaan. Sitäpaitsi muutostani on jo yli kymmenen kuukautta. En ole enää uusi asukas.




2 kommenttia:

  1. Jotakin kummallista on muffinien taikinassa nyt tapahtunut. Ei minusta niiden pitäisi tarttua paperivuokiin. No mutta, tekevälle sattuu.
    Alttoviulu on vähän tavallista viulua suurempi ja sen sointi on matalampi, siis altto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta. En ikinä enää paista muffineita. Nyt tiedän alttoviulun. Kiitoksia.

      Poista