Eilen Stadissa. Pelkäsin metron olevan täynnä Oodiin meneviä ihmisiä. Ei ollut. Minäkään en ollut sinne menossa. Odotan väljempiä tiloja kävellä, kuten myös odotan mahtuvani hyvin Amos Rexiin, kunhan pölyt ovat ensin näissä paikoissa laskeutuneet. Menin siis ihan muualle.
Pimeää oli kotiin saapuessani, enkä viitsinyt jaksaa muuta kuin tarttua taas Itkosen kirjaan. Tv ja läppärikin pysyivät suljetuina. Kokeilin myöhemmin nukkumista ilman pilleriä ja joten kuten onnistuinkin. Aamu meni kyllä pitkäksi valvoskeltuani aina välillä. Olin vuorikiipeilemässä, jota unta jaksoin vielä herättyänikin ihmetellä. Mistä se tuli? Pidän vuorista, mutta en suurin surminkaan ole kuuna kullan valkeana ajatellut edes alkaa kavuta niiden kupeita pitkin. Herttinen! Alkavatko unien aiheet jo huveta, että pitää tarttua mahdottomiinkin?
Jaahas, tänään jumppaa vedessä ja minä vielä yöpaidassa. Puhelin pirisi ja herätti. Soitto nimeä vailla. En vastannut. Puhelinmyyjät aktiivisia näin joulun alla.
Itkosen kirjassa olen jo sen toisessa osassa, jossa kirjailija palaa kymmenen vuotta aiempaan USAn matkaansa. Ehkä vertaillakseen tähän nelikymppisenä tekemäänsä. Oli lähtenyt Apu-lehden toimittajana matkaan lehden valokuvaajan kanssa. Tästä ei mitään kerrottavaa vielä. Olen niin alussa. Tuliko ensimmäisen osan myötä Amerikka minulle tutummaksi? Ehkä siellä pitäisi asua muutaman vuoden itse päästäkseen "sisälle". Nyt hipaisin Itkosen myötä pinnan pintaa. Eli aika niukasti. En edelleenkään sinne mitenkään hinkua. Puoliso oli New Yorkissa lyhyen käynnin ajan. Empire State Buildingissa oli ollut. Siinäkö koko Iso Omena?
Nyt suihkuun ja vaatteisiin. Sitten menoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti