Näin sanoi Veikko Vennamo aikoinaan ja se sopii tähänkin vaaliasiaan. Toivoin Sauli Niinistöä jatkokaudelle ja sain. Hieno juttu. Onnea! Tätä toivoi myös iso osa Suomen kansasta ja me saimme, mitä tilasimme. Kiitos. Tuttu mies, rauhaa rakastava, perheenlisäys tulossa ja koiran nimi on Lennu. Katsoin vaalin loppuun asti ja siirryin sen jälkeen Morgan Freemanin ihmisyyteen ostokanavalle. Hän haastatteli entisiä orjia ja kaltoin kohdeltujen puolestapuhujia. Freemanilla olivat tunteet pinnalla ja kyyneleet silmissä.
Menin vuoteeseen ja otin järjestystä rakastavan miehen seurakseni. Itsemurhasta ei vieläkään tullut mitään. Nyt Oven kotona asuu kissa ja homohenkilö, eikä Ove meinaa millään toipua homohenkilön muuttamisesta luokseen. Kissassakin on ollut jo tekemistä. Oli pakko auttaa, koska kaverin isä oli heittänyt pojan pellolle tämän tultua ulos kaapista. Ovella on sittenkin sydän!
Olin saanut postia uuteen osoitteeseen. Vakuutusyhtiöstä. Talon putkiremontin takia posti jaetaan väliaikaisesti pihalla jököttäviin puisiin laatikoihin, jotka falskaavat. Vakuutusyhtiön kirjekuori oli litimärkä ja laatikko oli täynnä lisäksi asiatonta märkää paperia, mainoksia ja roskaa. Nyt vakuutusyhtiön posti on kuivumassa ja odotan saavani siitä jotain tolkkua myöhemmin. Olin kyllä ilmoittanut uuden osoitteen alkavaksi vasta 1.2.
Hipsuttelen tänään kauppaan. Vähitellen jätän Citymarketille hyvästejä. Loppuvat plussakortin kyselemiset. Mutta eikös S-ryhmälläkin ole joku kanta-asiakaskortti? Entäs Lidl? On toki minullakin kortti. Stockmannin.
Onhan S-ryhmällä kortti. Eikö se ole ihan joku asiakasomistajan kortti. jonka saamiseksi pitää ensin maksaa jotakin. Lidlillä ei ole kortteja.
VastaaPoistaPuhtia vielä viimeisiin pakkauksiin ja tietysti ihan siihen muuttopäiväänkin. Toivottavasti kaikki kulkeutuu nyt ehjänä uuteen kotiin.
Ei kulkeutunut, Marjatta. Nostan metelin. Kiitos puhdin toivotuksesta, sitä tarvitaan purkuhommissakin. Olin apteekissa ja siellä kysyttiin S-korttia! Apteekissa!!!
Poista