"MUN STADI" ON NYT LUETTU

Lonkka kipeä! Tämä vaatii huutomerkin. Paiskin eilen töitä, pakkasin, nostelin, kannoin ja totaalisesti väsyin. Välillä pitkäkseen ja lisää Panadolia. Soitin L:lle. Lähtee A:n kanssa ensi kuussa Kapkaupunkiin. Suunnittelevat safaria. Viisi suurta ja sitä rataa.

Olen lähdössä kauppaan. Vien lotonkin. Kaupasta P-D:lle ja minulle huomiseksi ruokaa. Herkun ruokaa. Käppäiltävä Itiksen Stockalle. Pitää ehtiä ennen muuttolaatikoiden tuloa. Olen jo totaalisen väsähtänyt pakkaamiseen. Mitä varten ihminen kerää tavaraa? Paljosta olen luopunut ja paljosta luovun. Aina maallista mammonaa riittää. Iso osa aivan turhaa kamaa. Joskus ei ole ollut.

Illalla jatkoin vuoteeseen mätkähdettyäni Tervomaan kirjaa. Samat jorauspaikat kuin minullakin siinä iässä, samat elokuvateatterit, samat gartsat ja puistot. Raija Tervomaa liikkui muuallakin kuin Sörkassa. En minäkään aina Töölössä ollut. Ratikoilla kuljettiin, käveltiin ja pyörälläkin ajettiin. Meidän Messeniuksenkadun jengi pyöräili Seurikseen ja Humallahden uimalaan. Jälkimmäistä ei enää ole. Joskus sentään uimastadikallekin. Se valmistui 1940 ja piti olla olympialaisissa käytössä. Syttyi sota ja Helsinki sai olympialaisensa vasta vuonna 1952.

Luin ja luin ja pääsin viimeiselle sivulle ja niin päättyi Mun Stadi. Raija Tervomaa on ollut opettaja ja kirjassaan hän puuttui suomen kieleen muun muassa sä-passiiviin, niinku-sanaan ja sanaan "juurikin". Puhuu näistä kammotuksista ystävällisesti ja kantaa ottamattomana. Ehkä punakynää ajatuksissaan käyttäen. Nykyisin eläkkeellä, mutta aktiivinen, suuren perheen isoäiti, rakastaa slangia ja on stadilainen. Kiitos kirjasta!

A:lta tuli eilen myöhään illalla meili. Palautunut Saksasta kotiinsa Espanjaan. Tekee kotonaan remppaa ja toivoo, ettei koiransa pure työmiehiä. Toivotti minulle jaksamista muutossa. Danke!









MUN STADI