Ajattelin jo viime vuonna ostaa Raija Tervomaan uuden kirjan. Nyt olen sen tehnyt. Mun Stadi. Enkä malttanut olla sitä selailematta jo kauppakeskuksen lepopaikalla. Tervomaa on Sörkan friidu, kuten minä Töölön. Sörkka on hiukan minulle jäänyt vieraaksi, mutta toki tunnistan paikat, joista Tervomaa lapsuudestaan kertoo. Slangilla. Tuo slangi on minun aikani slangia, ei vanhempaa, ei uudempaa. On kuin olisi jossain kaukana vuosien takana, jolloin me Lintsillä skagattiin vuoristoradas. Ekaan vaunuun en ikinä mennyt. Karusellissa ei skagattu niin paljon ja kuten Tervomaa kertoo "se skulas posetiivimusaa". Paul Anka kävi laulamassa Lintsillä 1959 ja friidut kirku. Kirkuvat vieläkin, mutta muille. Kundit stikkas boltsii ja vedenneito putos. Kliffaa katseltavaa, vaikka me friidut emme neitoja pudottaneetkaan. Samat muistelot Tervomaalla kuin minulla. Alan kirjaa lukea. Palaan kauaksi aikojen taakse ja olen taas pikku friidu Tölikästä.
P-D tulee tänään. Olen vielä yöpaidassa ja piakkoin suihkussa. Latte edessäni parastaikaa. Eilen joku ulkomaalaistaustainen herraihminen sanoi jotain kauppakeskuksen käytävällä minulle kielellä, jota en ymmärtänyt. Tulkitsin sen ystävälliseksi, koska sitä seurasi kaunis hymy. Tämän kaltaiset pienet episodit tuntuvat hyvältä. Sanoinkin tässä kerran lääkärilleni imeväni kaikki sisälleni ja häpeämättömästi niistä nauttivani. "Niin sun pitääkin", sanoi tohtori.
Ja nyt mun pitää mennä suihkuun, koska kahvikin loppui kupista. Tarjoan P-D:lle mansikoita. Ja syön itsekin. Njam, njam.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti