Kerroin eilen P-D:lle entisestä naapuristani säveltäjä Jovanka Trbojevic´ista, jolta sain kaksi hänen cd-levyäänkin kerran. Googlatessani hänestä uusia tietoja myöhemmin illalla, huomasin hänen kuolleen viime vuonna. Hieno perhe, puoliso ja kaksi lasta. Lapset myös muusikkoja. Tutustuin koko perheeseen aikoinaan ja joskus oli Jovankan puoliso vahtimassa sairasta miestäni, kerrankin kun minulla oli lääkäriin meno. Lähetin sydämessäni perheelle osanottoni.
Eilispäivä meni työn merkeissä. Toki ehdimme syödäkin. Sain avaimet uuteen paikkaan ja niiden tuojalta tuhdin halauksen. Illalla olin melkoisen väsynyt jopa niin, ettei tahtonut uni tulla yliväsyneisyyden vuoksi. Otin pillerin, luin, odotin aamua ja lopulta olin nukahtanut. Tänään jatkuu pakkaaminen, vaikka jo loppusuora häämöttää. Tilasin lisää laatikoita, jotka saan tänään. Verhot on otettu pois, olo kuin akvaariossa. P-D:n tapaan huomenna. Menemme kokeilemaan uusia avaimia.
Tämä päivä on rauhallinen, ei edes kylppäriremonttien poraamisääniä tähän mennessä, jotka kyllä totuttelusta huolimatta käyvät hermoihin. Kolme päivää aamusta iltaan satunnaisine vesikatkoineen. No, työt pitää tehdä ja saada kylpyhuoneet kuntoon. Viime lauantaina porattiin. Viikosta oli sunnuntai ainoa ilman poraamista.
Eilen tapahtuneen mässäilyn jälkeen syön tänään arkisemmin. Jääkaapissa on bataatti-kvinoapyöryköitä, jotka saavat seurakseen salaatin. Juomana visusti vesi. Laatikoiden tultua pientä pakkaamista, osa meikkitarvikkeista ja tämän kirjoituspöydän päältä papereita laittelen.Päivittäin vielä tarvitsen monenmoista, jotka jäävät viime tippaan.
Tässä istuksin yöpaidassa, jotta suihkuun ja vaatteisiin. Aamulatteakin halajan, vaikka jo kello kymmentä mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti