7. tammikuuta 2018

EDUSKUNTATALON MUKI

Juon mukista, jonka ostin kerran Eduskuntatalon kahvilasta, aamulattea parastaikaa, enkä voi olla muistelematta käyntiäni parlamenttitalossa. Visiitti tapahtui uudella puolella, puoliso pyörätuolissa mukana, kahvittelua kabinetissa kansanedustajan kanssa. Minulla oli oikein asiaakin. Olin silloin omaishoitaja ja juttelin oikeastaan koko "ammattikunnan" puolesta. Varmempana vakuutena oli mukanani paperilla ehdotuksia omaishoitajien olojen parantamiseksi. Edustaja kuului myös kaupunginvaltuustoon ja kutsui minut valtuuston julkiseen kokoukseen, jota saa mennä seuraamaan.  Sain kansanedustajasta positiivisen kuvan, vaikka en häntä olekaan äänestänyt hänen minulle vieraaseen puolueeseen kuulumisensa vuoksi. Toivotin hänelle kuitenkin menestystä seuraavissa vaaleissa. Muki on design Niina Aalto ja kyljessä kuvattu tyyliteltynä Eduskuntatalon ulkopuolista korinttilaista pylväikköä. Pylväitä on neljätoista kappaletta. Tämä kaikki muistui mieleeni näin aamukahvin aikaan.

Pakkasta! Tuliko nyt talvi myös Helsingin seudulle? Minä en moisesta piittaa ja narskuva lumi kävellessä ei saa haltioitumistani. Lumen tuomalle valoisuudellekin annan piut ja paut. Onhan meillä sähkövalo! Kaikki muut tämän leveysasteen vuodenajat ok, paitsi talvi. Eikä se johdu siitä, että rollaattoria käyttävä saa ponnistella hangessa, vaan siitä, että on kylmä, nenä tulee punaiseksi, pitää olla paljon vaatetta päällä ja suusta tulee höyryä.

H soitti eilen yllättäen ja tuli pikaiselle visiitille. Piti nopeasti panna naamataulu hiukan kuntoon, sipaista punaa huuliin, kengät jalkaan. Tämä viimeksi mainittu tapa juontaa kaukaa lapsuudestani. Äiti opetti, että vierailun aikana on kengät oltava jalassa. Siihen aikaan vieraillakin oli kengät jalassa. Nyt tämä tapa täällä Suomessa on jostain oudosta syystä jätetty ja kaikki hiippailee kyläpaikassa ykköset päällä sukkasillaan. Ehkä olen K:n kanssa ainoa, joka vierastaa tätä sukkasillaan hiipimistä. Hänen luokseen onkin ihanaa mennä, kun saa pitää kengät jalassa. Saapasaikana yleensä otan vieraisille mennessäni mukaani sisäkengät  kenkälaukussa ja vaihdan eteisessä. On korrektia vaihtaa jalkineet, eikä mennä kenenkään kotiin lumisilla tai kuraisilla kengillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti