23. tammikuuta 2017

UNIONINKADUN THE ENGLISH TEAROOM

Siirryn lukemisinnossani Kjell Westön innoittamana proosaan. Huomasin  Tuula Saarikosken Kaaos ja kirkkaus (WSOY 2015) ja päätin kirjan ostaa, jos saatavissa on. Tuppaavat lopettamaan painokset. Saarikosken teoksesta on otteita sähköisenä kirjana netissä. Löysin sattumalta etsiessäni The English Tearoomia Helsingistä. Sitä ei enää ole. Se oli Unioninkadulla  1930-luvulta lähtien ja hävisi vuosikymmeniä myöhemmin sen suurempia jälkiä jättämättä. Kävin siellä usein äitini kanssa. Se oli elegantti ja hillitty paikka. Muistan heidän omat skonssinsa, pienet voileivät ja ylellisen miljöön.

Sisustusarkkitehti Ruotsissa syntynyt  1874 David Frölander-Ulf suunnitteli English Tearoomin kalusteet. Hän työskenteli ennen oman arkkitehtitoimistonsa perustamista 1912 muun muassa Lars Sonckilla ja Gaselius,Lindgren, Saarinen-toimistossa. Ekbergin, Seurahuoneen, Mikadon ja Pörssitalon Adlonin sisustus on Frölander-Ulfin käsialaa. Hän kuoli Helsingissä vuonna 1947. Maahanmuuttaja kuten useat muutkin, joille saamme olla kiitollisuuden velassa monesta kauniista rakennuksesta ja lukemattomista sisustuksista. Me karsastamme nykyisin maahanmuuttajia. Emme muista/tiedä, että entisistä tähän maahan muuttajista monesta tuli Suomessa kuuluisa, rakastettu ja arvostettu oman alansa edustaja. Ensimmäisten joukossa Carl Gustav Engel, mies Saksan Berliinistä.

Eilinen kului lukien ja ainoastaan ollen. Tänään käyn roskiksella, muuten ei ulos. Huomisesta en tiedä, mutta ylihuominen buukattu täyteen. Ensi viikolla Amos Anderson ja L. ja A. neuvoivat minulle aivan uuden väylän Yrjönkadulle rautatieasemalta. Luulin kapuavani Sokoksesta ylös ja siitä Manskun yli Simonkadulle. Nyt menenkin Manskun alitse Forumiin ja siitä ylös koneportaita tai hissejä käyttäen Kukontorille. Josta pyörähdän Yrjönkadulle ja taiteen maailmaan. Varattava aikaa, koska aivan varmasti joudun moneenkin kertaan harhaan, vaikka A. sanoi, että FORUM lukee ihan selvästi. Kyllä minä lukea osaan, mutta eksyminen on erikoisalani. Forum sinänsä tuttu paikka ja Kukontorillakin olen pasteeraillut.

Forumia ennen paikalla oli iso liikerakennus, joka sai mennä ja Forumin kauppakeskus kaikkinensa valmistui 1985-1986 Kukko-kortteliin. Helsingissähän on näitä eläinnimisiä kortteleita joka puolella. Amos Anderson-taidemuseo kuuluu samaan kortteliin. Koti, kaiken liiketoiminnan lisäksi, samassa paikassa. Amos Anderson (1878-1961) oli taiteen ystävä, Hufvudstadsbladetin kustantaja, poikamies ja taitava liikemies. Hän ei tietystikään koskaan nähnyt Forumia, mutta melko varmasti sen hyväksyisi kotikulmilleen.

Saattoipa hän hyvinkin istuskella teetä nauttien Unioninkatu 30 The English Tearoomissakin.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti