ELÄVIÄ KUVIA JA KIRJOJA

Minulla on jo yksi kirja Helsingin vanhoista elokuvateattereista. Nyt on toinen. Ilmari Vesterinen Viidakosta villiin länteen, Helsingin pojat leffassa (Jalava 2015). Kuutamoserenadi (Glenn Millerin tarina), Buffalo Bill, Ali Baban poika, Ivanhoe, Tarzan...  Näitä elokuvia ei ole enää, eikä leffateattereita, missä niitä näytettiin.

Otava tekee Miki-kirjoja, niitä pieniä, joita luetaan toisin päin kuin tavallisia kirjoja Ensinnäkin ne ovat pienikokoisia 12x8 cm, teksti normaalin kokoista. Tuula Tuula´s life-blogissaan "Loppiainen ja pieni arvonta"  kertoo näistä minikirjoista kattavammin. Ostin minikoossa Kjell Westön Kangastus 38, Otava 2014,  ens. kerralla ilmestynyt normaalikokoisena vuonna 2013. Pari taidekirjaakin taas toin kotiin, Paul Gauguin ja jälleen yksi mielimieheni Moravian (Määri) maakunnassa nykyisessä Tshekissä, silloin Itävaltaa, syntynyt Alphonse Mucha (1860-1939), jonka taidetta on kahvimukeissani. Niin että en minä tehnytkään eilen ohimarssia Suomalaisen Kirjakaupan kohdalla. Piti myös kauppakeskuksessa ottaa huomioon tämän päivän P-D:n vierailu tarjoamisten muodossa. Syödään tultuamme Kontulasta.

Sitten ketuttaa. Tulostimeeni ei saa enää värikasetteja. Kun ei niitä ole, ei voi käyttää, pitää saada uusi kone. Pyysin jo S:n avukseni kauppaan. On ekspertti näissä asioissa, koska itse olen sellainen, että ostan mitä vaan myyjän ehdotuksesta. Kiva kikka saada ihmiset ostamaan uusia vehkeitä, kun ei voi käyttää ilman väriä, ja värit poistuneet markkinoilta. Ketuttaa, sanoin S:llekin. Väriä HP 20 ei ollut missään, ei Powerissa, ei Gigantissa (en ollut koskaan ollut), ei Clas Ohlsonilla. Ravasin kaikki. Ja haukuin kirjaimellisesti kaikki kolme kauppaa pystyyn. Kotoa soitin Aleksin Stockmannin Poweriin. Lopetettu, kertoi kuiva naisääni. Revin pelihousuni ja join lasillisen samppanjaa ja ihan yhtä kyytiä ja otin palan P-D:lle aiottua viikuna-hunajatorttua. Kohdistin kiukkuni koko maailmalle.

Illalla luin  Vesterisen "Viidakosta villiin länteen". Totesin hänen olleen väärässä, että elokuvateatteri Hesperiassa (jota ei enää ole) ei tyttöjä käynyt Tarzan-elokuvia katsomassa. Oli siellä friidujakin. Tarja ja minä näimme luultavasti jokikisen Tarzan-leffan kuin myös muita suurta jännitystä antavia elokuvia. Hesperia oli meidän kummankin kotoa kävelymatkan päässä. Hiukan kauempana kuin Axa kuitenkin. Teatterin puutuoleja en muistanut, ennen kuin nyt kun Vesterinen mainitsi. Olisimme yhtä tyytyväisinä istuneet vaikka ison kiven päällä nauttimassa huimista seikkailuista viidakoissa ja lehmipoikien ratsastuksesta erämaissa. Hesperia aloitti toimintansa vuonna 1912 ja sen elämä päättyi vuonna 1965.