Tänään lähdössä kauppakeskukseen. Vallan Itäkeskuksen Herkkuun asti. Myös jostain väriä tulostimeen ja kukkia kotiin. Pakkasta lehden mukaan kuutisen astetta. Nenä hiukan alkaa punottaa ja silmät vuotaa. Ei sen kummempaa. Rollaattori lykkiintyy kevyesti, kun ei ole hankia jalkakäytävillä. Saas nähdä, miten huomenna käy Kontulassa, kun uutta menopeliä kaipaisin. Puhelimessa olivat jo hiukan nihkeitä, että eihän tuo ole vasta kuin kolme vuotta ollut minulla käytössä. Mitä mieltä ovat teippauksistani?
Lunttasin netistä Kontula-tietoja. Itäkeskus ollut muinoin niittymaata ja Kontula suota. Joskus 1930-luvulla rakennettiin Porvoontie ja huomattiin Kontula. Rakentaminen aloitettiin 1964 ja ihmiset muuttivat alueelle. Nykyisin asukkaita 13 000, joista 14% muun kielisiä kuin suomen ja ruotsin. Ulkomaalaistaustaisia enemmän kuin missään muualla Helsingissä. Huomenna siis Kontulan terveyskeskukseen, jonka yhteydessä on myös apuvälinelainaamo. Minä olen käynyt vain Laaksossa usein puolison pyörätuoliasioilla. Kontulassa en millään asioilla aikaisemmin. Sinne on kuulemma täältä parin metroaseman pituinen matka. Tämän ilmoitti terveyskeskuksen hoitaja hiukan hämmästyneellä äänellä tietämättä, että täällä päässä puhelimessa on vanha tölikäläinen ja skattalainen daami, joka ei ole Kontulassa milloinkaan käynyt.
C. soitti pitkästä aikaa. Asiat hänen kohdallaan eivät hyvin. Mutta rouva oli positiivinen ja reipas. Väitti olevansa realistinen. Mitään ei voida tehdä enää. On kotona ja kotisairaalan hoivissa. Päivittäin käydään. Omaiset auttavat muussa. Sovittiin, että soitan parin viikon kuluttua. Muistelin sitä pientä 7-vuotiasta tyttöä, johon tutustuin valmistavan koulun ensimmäisellä luokalla. Nyt me olemme tässä ja toisen elämä hiljaa hiipumassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti