27. tammikuuta 2017

TIM WALKERISTA TULI KUOPIOLAINEN

Keskiviikko sujui mukavasti stadissa. P-D:n kanssa ensin Ateneumissa ja sitten mentiin Stockmannin Champagne Bar´iin. Enkä vieläkään osaa lausua ranskalaisittain "Veuve Clicquot". Puhuttiin kaikenlaista taiteesta matkailemiseen. Yleensä meillä on kivaa yhdessä. Niin nytkin. Erottiin ja minä ajoin hissillä Herkkuun. Ostin sitä sun tätä, kuitenkin niin, että oli helppo rollaattorilla kuskata Rautatieaseman metroon. Siellä istui mies, joka joi kaksi tölkillistä olutta ja roiskutti Karjalaa housuilleen. Sinne jäi juomaan, kun minä konttasin ulos junasta Itäkeskuksessa.

Hämärä laskeutunut, kiiruhdin askeleitani minkä lonkka salli. Ostokset paikoilleen ja kellahdin hetkeksi lepäämään päivän uurastuksen jälkeen.

Illemmalla jatkoin Tim Walkerin kirjan lukemista. Hän hämmästelee yhä suomalaisia tapoja: mattojen tamppaamista, kengättömänä kävelyä vieraisillakin ollessa (sitä minäkin), suomen kielen viittätoista sijamuotoa ja edelleen suomalaista pulla-kahvi-tarjoilua. Kun hän tapaa jonkun vieraan suomalaisen vaimonsa kanssa (menivät naimisiin), niin vieras saattaa kysyä "joko se osaa suomea?" Se-sana särähtää Timin korvaan vaimon käännettyä kysymyksen. Huomaa kuitenkin pian, että "se" on yleisessä käytössä ihmisestä puhuttaessa. 

Walker asuu netin mukaan perheineen nykyisin Kuopiossa kahden lapsen koti-isänä (puoliso opiskelee yliopistossa). Suunnittelee uutta kirjaa. On ilmeisesti tyytyväinen elämäänsä Savossa kaukana amerikkalaisesta hektisyydestä. On yrittänyt opetella suomea, mutta sijamuodot kauhistuttavat. Eipä silti, niiden nimikkeet monia meikäläisiäkin kompastuttavat. Muistatteko? Nominatiivi, akkusatiivi, essiivi, genetiivi, translatiivi, inessiivi, illatiivi, allatiivi, abessiivi, komitatiivi, instruktiivi, elatiivi, partitiivi, adessiivi, ablatiivi. Revi siitä Mr.Walker!

Tänään siirrymme kiinalaiseen Kukonvuoteen ja sitä voi mennä Keskuskadulle juhlimaan. Stockmannilla on lukemani mukaan lohikäärmetanssia, viuhka- ja taipinggutanssia. Saa ostaa ja maistella Kiinan herkkuja. Saa hetken elää ikivanhan kulttuurin parissa. Jos viitsisin, menisin mukaan. En minä niistä herkuista, mutta tansseja katselisin mielelläni. Toivottelisin itselleni Hyvää Kukonvuotta ja mukavaa loppuelämää kiinalaisen horoskoopin mukaan uljaana tiikerinä. Mutta kukko on sentään jotain. Kiinalaisen myytin mukaan kukko tuo hyvää onnea ja menestystä, rohkeutta ja urhoollisuutta. Kukapa ei moisia vastaan ottaisi. Kukko herättää aamuisin auringon kiekumalla ja noita aurinkoja oli aiemmin 12 kpl, mutta ammuttiin yksitellen, kunnes yksi jäi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti