P-D. laittoi uuden pariston palohälyttimeen. Tarkoittaa, että kiipesi tikapuille ja ylettyi kattoon. Sitten lähdimme Kontulaan ja minulla on nyt uusi tuliterä rollaattori. Aivan samanlainen kuin entinen. Kun kiinteäkorisessa olisi ollut painoa kolme kiloa enemmän, niin ilman muuta myönnyin tähän. Vanhassa olivat jo pyörätkin kuluneet ja silinneet, kahvat teipattu omatoimisesti ja muutenkin se oli jo täyttänyt tehtävänsä. Meillä oli hauskaa Kontulan apuvälinelainaamossa, juttelimme iloisesti kaikki kolme naista. Huoneessa kävijätkin yhtyivät hilpeyteemme. Sitten Itäkeskukseen takaisin P-D. ja minä. Söimme ja joimme sekä jatkoimme hauskan pitoa. P-D. on aina rattoisaa seuraa.
Luultavasti ei tarvitsekaan ainakaan vielä ostaa uutta tulostinta. Taloudellinen ystäväni S. päätti ottaa asioista selvää ja nyt kai hän hommaa netin kautta mustaa väriä. Tätähän ehdotti kommentissaan Marjattakin. Paketti postitetaan, minä köpittelen postista hakemaan ja jossain välissä maksan laskun. Tähän päätökseen S. tuli ja minä siihen kiitollisena mukauduin.
Luin loppuun Vesterisen Viidakosta villiin länteen-kirjan ja eritoten elokuvateatteri Hesperian tarinan. Siihen kuuluu Tarzan ja Johnny Weissmuller, joka oli ainoa oikea Tarzan. Myöhemmin Weissmuller sai ikää ja lihoi. Hänestä tuli vaatteet päällä oleva Viidakko-Jim, kun rahkeet eivät enää riittäneet roikkumaan liaanissa pelkässä lannevaatteessa. Jo vatsakkaan Tarzanin loppuaikoina filminteossa tapahtui niin, että ohjaaja huusi "filmaus alkaa, nostakaa Tarzan puuhun". Tästä alkoikin sitten Viidakko-Jimin tarina. Tuli niitäkin leffoja katsottua, mutta Tarja ja minä emme oikein osanneet mieltää Weissmulleria toisessa roolissa ja jäimme kaipaamaan hänen Tarzaniaan. Kaipaan yhä! Tarja on jo monta vuotta sitten muuttanut "toiseen hiippakuntaan". Kaipaan häntäkin.
Eilen oli niin kiva päivä, että tänään sulatellaan sitä. Huomisesta en tiedä. Ehkä lähden uuden rollaattorini kanssa seikkailemaan Helsinkiin. Se on hieno ja kiiltävä peli, sujuvapyöräinen, ja me totuttelemme nyt toisiimme, tuoksuu semmoiselta, joka on juuri kääritty ulos tehtaan pakkauksesta. Kehtaako sitä edes lykkiä sisälle roskisvajaan?
Otetaan, Mudetikru, uusiksi taas.
VastaaPoista