Ei pitänyt tänään kirjoittamani, mutta kirjoitan silti. Ostin kaksi uutta kirjaa ja menin silmälääkäriin. Jälkitarkastus kaihileikkauksen jälkeen. Kerroin tohtorille olleeni saamassa uudet mykiöt Eiran sairaalassa ja kehuin talon maasta taivaisiin sekä Lars Sonckin. Saan kahdet simälasit, luku- ja televisiolasit. Tohtori tarkasti ja sanoi silmän pohjien ja kaiken muunkin olevan silmäpuolella huippukunnossa. Ei mitään edes ikään liittyvää. Ei ihme, että jotkut ystävistäni sanovat, etten osaa vanheta kunnollisesti.
Sitten ne kirjat. Satu Rommi Teetä ja temppeleitä. Kun en enää matkaile, joka on ollut intohimoni, luen matkakirjoja, tarinoita toisten matkoista. Rommi kertoo Thaimaasta, Burmasta ja Kambodzasta. Missään niistä en ole ollut. Toinen kirja on Eero Iloniemen Viininviljelijän talo. Kertoo elämästä Mosel-joen varrelta. Siellä taas olen ollut. Ajellut pitkin joen reunaa kummallakin puolella ja nauttinut maisemista viininviljelyksineen. Ensin isän ja äidin kanssa ja myöhemmin puolison. Nyt palaan sinne, ehkä hieman haikein mielin.
Syön tässä samalla jättisuuria ja makeita mansikoita ja juon kuohuviiniä. En samppanjaa. Katsoin olevani ansaittu tähän nautintoon. Tein salaatinkin, jossa oli yhtä ja toista. Kuten tavallisesti. Kenialaisia papuja oli tullut Citymarketiin, jossa pakosta joudun asioimaan lyhyemmän kävelymatkan takia, kun minä niitä tässä päivänä eräänä kaipasin. Keniassakaan en ole milloinkaan ollut, jotta pavut voivat jotain kertoa. Yhteen aikaan vuosia sitten olin Kenia-fani, luin ja tutkin, ostin maantiekarttoja, tutustuin maan perustuslakiin, historiaan ja eläimistöön. Opettelin swahilin kielisiä sanoja ja olin melkein kenialainen itsekin. Se meni ohi. Eikä ole palannut muuten kuin näiden
papujen muodossa.
Nyt siirryn lukemaan uusia kirjojani. En vielä tiedä, kummasta aloitan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti