Palaan vielä tuohon suomalaisen maahanmuuttajan mielipiteeseen meidän suomalaisten puhumattomuuteen vieraiden henkilöiden kanssa. Kyllähän me vähän jäyhää kansaa olemme, vaikka opissa käyneet jo vuosien ajan muissa maissa miten small talkia käytetään. Maaseudulla ollaankin puheliaampia. Sen olen itsekin kokenut. Isommassa kaupungissa olemme yksiksemme, vältämme katsekontaktia vieraan kanssa, emme tunkeudu toisen "reviirille" millään tavoin. Edes hyökkäämällä kimppuun ystävällisenkään jutustelun muodossa. Näin emme tietystikään aivan kaikki käyttäydy, mutta suomalainen perusluonne on hiukan erakoitumiseen taipuvaista.
Aiheesta on keskusteltu, haastateltu ulkomaisia turisteja, kirjoitettu ja väitelty, koettu eritavoin itse kukin tykönänsä. Ystäväni, joka on asunut jo lähes 50 vuotta eteläisessä Italiassa, myöntää myös, että suomalaisiin ei saa yhteyttä yhtä helposti ja luonnollisesti kuin ihmisiin muualla Euroopassa. Hänkin oppi nopeasti muun maan tavat, vaikka lähtiessään Suomesta oli vähäpuheinen kuten me muutkin. Nykyisin enää harvoin täällä käy, mutta käydessään tapaamme ja hänestä on kehittynyt aivan "italialainen". Puhuu paljon käsillään, vilkas, temperamenttinen, on valmis keskusteluun kaikkien kanssa.
Meitä on aina ollut harvassa, kulttuuri on nuorta, emme ole tottuneet ihmisruuhkiin, emme toisten läheisyyteen. Uimarannallakin levitämme vilttimme kauaksi muista, kun etelän ihminen vaipuu omalle paikalleen hymyillen toisen viereen pienen hajuraon päähän. Aikoinaan jo Juhani Aho kertoi virran tuomasta lastusta yläjuoksulta. Siinäpä ihmettelemistä, missä, kuka, miksi?
Suomalainen haluaa säilyttää riippumattomuutensa toisista ihmisistä. Yksityisyys on valttia, ei ole suotavaa sitä häiritä. Me vedämme verhot visusti ikkunoiden eteen, emme halua näyttää itsestämme juuri mitään muille. Me etsimme mökin paikan kaukana muista. Me haaveilemme Lapin maisemista, vaaroista, erämaista, jossa saamme olla omassa rauhassa.
Kunhan aikaa kuluu ja meihin sekoittuu aina vaan muita kansallisuuksia, globalisoidumme, joudumme tekemisiin enemmän muun maailman kanssa, opimme välittömyyttä. Ihmiset muualla ovat olleet vuosituhansia kylki kyljessä kaupunkien ja kylien vilinässä, tottuneet toisiinsa. Me emme ole oppineet toisten läheisyyttä. Me muutumme aikanaan, emmekä silloin enää kauhistele vieraan lastun lipumista virran yläjuoksulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti