Eilinen ilta oli tuskien tietä. Vasenta jalkaa särki reidestä polveen. Otin kaksi vahvaa särkypilleriä, panin lämpötyynyn jalan alle ja päälle, olin aivan liikkumatta vuoteessa ja odotin tämän kiusan laantuvan. Se laantuikin. Nousin ylös ja aloin nauttia elämästäni. Se alkoi uudestaan ja entistä kovempana. Samat hoitotoimenpiteet ja päätin ruveta nukkumaan. Kello oli kahdeksan illalla. Yritin tosin ensin lukea kipujen hellittämistä odotellessani Tim Walkerin kirjaa, mutta en onnistunut. En liioin nukahtanut. Juuri toivoni heittäneenä ja elämäni mustaa täynnä helvetillinen kipu alkoi hellittää. En uskaltanut liikahtaakaan. Odotin. Tuli parempi olo. Sammutin tyynyn ja heitin lattialle. Nukahdin.
Kipu ei ole palannut. Laitoin nyt aamulla kapselikahvia ja tein appelsiinimarmeladi-juusto-paahtoleivän ja tarkistin lottokuponkini. Asun edelleen Itäkeskuksessa.
S. kävi eilen päivällä. Hän näkee tavattomasti vaivaa takiani. Nolottaa, mutta olen kiitollinen. Onnellinen minä, jolla on tämmöinen ystävä.
Tim Walker jatkaa kirjassaan ihmettelyä somalaisten elämäntavoista. Täällä pienet lapset kulkevat koulumatkansa ilman aikuisen apua, opetetaan luistelemaan kolmen vuoden iässä, eikä Kuopiossa ole yhtäkään koti-isää hänen lisäkseen. Se yksin koulumatkan kulkeminen on ollut tuttua kaikille minun ikäisilleni. Ensimmäinen matka tehtiin äidin kanssa. Sitten oli suoriuduttava yksin. Annettiin avain kaulaan. Kotiapulaista ei enää silloin ollut, minä koulussa ja vanhemmat töissä. Näin oli kaikilla muillakin. Ja me olimme ylpeitä avainlapsia. Avain oli merkki luottamuksesta ja yhdestä askeleesta kohti aikuisuutta.
Tänään ei mitään ohjelmaa paitsi jokapäiväinen suihku ja pukeutuminen. Kunhan kerkiän tästä. Tänään myös luen loppuun Walkerin Lost in Finland`in ja huomenna marssin Suomalaiseen: Thomas Gray, Alfred Tennyson, William Blake, John Milton ja Lordi Byron mielessä.
Hyvää sunnuntaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti