Lueskelin taas Yeatsia. Löysin seuraavan runon:
VANHAT MIEHET IHAILEVAT KUVAJAISTAAN VEDESTÄ
Kuulin vanhojen, vanhojen miesten sanovan:
"Kaikki muuttuu,
ja yksi kerrallaan me katoamme."
Heidän kätensä olivat kuin pihdit ja polvensa
vääntyneet kuin rantamaiden
risuiset orapihlajat.
Kuulin vanhojen, vanhojen miesten sanovan:
"Kaikki kaunis lipuu pois
Niin kuin pois lipuvat vedet."
Mitä sanovat naiset katsellessaan omaa kuvajaistaan? "En ole muuttunut, mutta ystäväni ovat."
Nukuin huonosti viime yön. Kukkelehdin hereillä vielä kolmen maissa ja silloin minä Yeatsia luinkin. Christietä en olisi jaksanut siihen aikaan sulattaa. Olin kuitenkin jossain vaiheessa nukahtanut, koska aamupäivällä heräsin. Eikä herätä voi, jos ei ole nukkunut. Aamukahvi tuli nautittua myöhään, mutta ei haittaa. Luminen katumaisema katseli minua ulkona ja minä sitä. Se huokui pakkasta, vaikka ikkunalasi oli välissä. Patterit lämmittävät. Joku toimittaja oli antanut hansikkaat kädestään palelevalle ja sinertävälle kodittomalle. Koditon oli paljain käsin. Ja ne kädet olivat paleltuneen näköiset.
Vein roskat. En palellut, mutta pakkasen tunsin. On se hyistä! Kiiruhdin rapun lämpimään ja sisällä oli mukavaa ja hyvä olla. Pihatie ei aurattu, mutta pakkaslumen päällä rollaattorin pyörät kulkivat pehmeän joutuisasti. Jätin jäljet. Ne kertoivat, mistä tulin ja minne menin.
Illalla katselin Tom Hooperin vuonna 2012 ohjaaman musikaalin Les Misérables ja tiivistyin sen nauttimiseen. En ole lukenut Victor Hugolta mitään, mutta nähnyt eilisen lisäksi Notre Damen kellonsoittajan. Kummatkin katselemisen arvoisia ja romaanit aivan varmasti lukemisen. Kun Pariisissa nuorena tyttönä olin, ei Quasimodoa näkynyt katedraalin kellotornissa.
Tämä päivä menee visusti sisällä. Opettelen lisää Nespresson käyttämistä. Laitoin jo pelkän espresson, kunhan ensin olin löytänyt kupin. Niitäkin on jossain, vaan kun ei ole espresson kanssa tullut läträttyä pitkään aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti