Olen lähdössä ulos. Eikä se tarkoita roskiskeikkaa. Menen oikein ihmisten ilmoille ja laitan julkisivuni siihen malliin, että voin mennä. Istuksin kauppakeskuksen huilipaikoilla ja katselen ihmisiä, etupäässä ulkomaalaisia. Kuuntelen kieliä, joita en ymmärrä ja yritän kovasti olla suvaitsevainen tässä muuttuneessa ilmapiirissä. Suunnittelen jossain välissä Helsinki-matkaa ja jo siinä vaiheessa olen onnellinen. Ehkä menen vanhaan pankkiini, jossa ei kysellä. Siellä uskotaan, että rollaattoria käyttävälläkin on järki päässä, että hän on yhteiskuntakelpoinen itsestään takuuvarmasti vastaava henkilö. Tiedän senkin, että 2+2=4.
Jos olisin oikein viitseliäs, voisin ajaa ratikalla Bulevardia pitkin ja astua ulos Ekbergin pysäkillä. Mennä ostamaan teeleipiä ja pakastimeen muutaman juorupullan. Jos kahvilan puolella olisi tilaa, voisin nauttia kupposen ja katsella julkkiksia. Heitä on aina siellä.
Suunnitelmissa on myös saada uudempi rollaattori. Tämän olen teippaillut pahimmista paikoista. Oli jo tietysti vahvasti käytetty, kun Oulunkylän kuntoutussairaalassa fysioterapeutti sen minulle antoi muutama vuosi takaperin. Kontulassakin on apuvälinelainaamo. Laakson tiedänkin ja siellä kävin puolison kanssa pyörätuoliasioissa usein. Soitan Kontulaan. Pyysin jo ihanan P-D:n seurakseni. Kontulakin on minulle tuntematonta seutua, että on mukava tutustua. Jos ylipäätään apuvälinelainaamo suostuu minut vastaan ottamaan. Jos ei, niin otan yhteyttä Laaksoon. Jos ei vieläkään onnaa, saatan miettiä ostamista. Katselin jo netistä. Rollaattori on minulle välttämätön. Tasapainoilussa jotain vikaa. Ehkä korvissa. Joskus lonkka vaivaa niin paljon, että on välillä rollaattorin päällä levättävä. Joskus on todella hankalaa. Ja minunhan on päästävä hoitamaan asioita. Yksineläjä ja piiaton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti