Minätyttö olin koko perjantaipäivän viileästi yöpaidassa. Ruoka ei maistunut ja vielä vähemmän kirsikat. Olen syönyt niitä kesän mittaan aivan varmasti useamman kymmenen litraa. Viimeksi ostin neljä litraa ja söin heti kaksi plus mansikoita ja vadelmia. Eilen vatsa ilmoitti, että nyt piisaa ja juoksutti minua siellä, minne näissä tapauksissa pruukataan mennä. En yhtään ihmettele sen vastalausetta kirsikoiden ahmimiselle. Koska oikein opin, että liika on liikaa?
Soitin C:lle ja kysyin vointia. Huonoa on. Ensimmäinen hoitokerta takanapäin. Miten ihmeessä tässä nyt näin kävi? Sitten soitin H:lle, josta en ole mitään kuullut. Ei vastannut. Soitin monta kertaa. Mitä, jos hänellekin on jotain sattunut? Illalla myöhemmin hän soitti ja kertoi olevansa sukulaisten luona kaukana Helsingistä ja voivansa kutakuinkin hyvin. Oloni helpottui. Lupasimme palata ensi viikolla asiaan. Mutta C minua huolestuttaa, paha aavistus hiipii mieleen, enkä siitä pidä. Itse hän edelleenkin suhtautuu oudon rauhallisesti tilanteeseen, jota tapaa itseasiassa ihailen. Minä en siihen pystyisi, mutta toisaalta tämä on neljäs tätä laatua hänellä, mutta silti. Ihmisen alkukantainen halu elää on kuitenkin voimakas. Joskus silti häviää taistelun. Luovuttaa ja hyväksyy. Väsyy vastustamaan. Voimat ovat rajalliset. Jaksa vielä, ystäväni, älä anna periksi. Me, ystäväsi ja läheisesi, tarvitsemme sinua.
Lauantaina, eilen, imuroin, mutta piti jättää nurkat, huonekalujen alustat ja koko homma lopulta kesken. Menin pitkälleni, kun oli pakko. Keräsin vuodevaatteet ja panin koneeseen. Menin taas pitkälleni ja sitten laitoin puhtaat lakanat. Vatsa kesti jo syömisen ja otinpa kirsikoitakin. Hörpiskelin lasillisen valkoviiniä, jota yllättäen löytyi pieni pullollinen jääaapista. Ja taas lepäsin. Lonkka kenkkuili. Katselin sekä Areenasta elokuvan että illalla televisiosta. Söin pensasmustikoita, portugalilaisia. Suren marjasesongin päättymistä.
Suunnittelin lähteväni stadiin ensi viikolla. Lähinnä Ateneumiin. Kesäkuussa avattu amerikkalaisen Alice Neelin (1900-1984) näyttely. Taiteilija eli aikaan, kun koko taidemaailma oli vielä hyvin miehinen. Hän hämmästytti intiimeillä kuvillaan silloista maailmaa. Pääasiassa kuitenkin tahdon nähdä jo jonkun aikaa olleen Suomen taiteen tarina-näyttelyn. Ateneumiin on minun helppo mennä, kun keksin reitin Keskuskadulle, jossa pullahdan maan pinnalle ja siinähän on tämä taiteen pyhäkkö aivan edessä. Ja jos rahkeet riittävät, piipahdan Stockmannille. Ja miksi ei, kun pumppaan itseni täyteen kipupillereitä.
Tänään olisi äitini syntymäpäivä. Terveisiä pilven reunalle.
Eipä tässä ruoka oikein minullekaan ole maistunut kun ilma on ollut niin tukahduttavan helteistä. Toivottavasti ystäväsi C:n hoidot auttavat ja tilanne kohenee. Ja toivottavasti pystyt lähtemään stadiin ja Ateneumiin. Kerrothan sitten sieltä kuulumisia?!
VastaaPoistaMarjatta. Samaa minäkin C:lle toivon. Kiitos myötäelämisestäsi. Hyvää elokuuta.
Poista