Iltaisin tunkeudun 1800-luvun Helsinkiin Elämän loisteen ja hurjuuden mukana. Kolera jylläsi kaupungissa, koleravaunut kolisivat kaduilla keräten ruumiita. Ihmiset sulkeutuivat koteihinsa peläten sairastuvansa ja joutuvansa karanteenisaarille tai suoraan hautaan. Ruttoon kuolleet 1700-luvulla haudattiin Vanhan kirkon hautausmaalle ja sata vuotta myöhemmin koleran uhrit Lapinniemen kalmistoon ja myöhemmin Hietaniemeen. Tästä 1700-luvun ruttoepidemiasta on Vanhan kirkon hautausmaa saanut epävirallisen nimensä "Ruttopuisto".
Elias Lönnrot oli runonkeruumatkallaan Kuusamossa, kun sana hänet tavoitti: Helsinki tarvitsee lääkäriä koleran hoitamisessa. Lönnrot oli edellisenä vuonna valmistunut lääkäriksi ja lähti heti kohti ruhtinaskunnan pääkaupunkia. Jo heti Hietalahden sairaalan ovella hänen sieraimiinsa tuli väkevä taudin haju. Hän aloitti kolerapotilaiden hoidon määräämällä oksetuspulveria ja kylpyjä. Sinappitahnaa levitettiin jalkapohjiin ja vatsaan. Tämä oli nuoren lääkärin oma resepti, jonka Ruotsista tullut kollega teilasi ja oli väkevästi sitä mieltä, että hevosen lanta oli ehdottomasti parempi lääke koleran hoidossa.
Monta kuukautta Helsinkiä pitää pihdeissään koleratauti. Sosiaalinen elämä hiljentynyt, jopa yliopisto sulkenut uksensa. Ihmiset kokoontuivat kirkkoon rukoilemaan. Keisarikin oli näin käskenyt. Elias Lönnrot saa pyynnön lähteä hoitamaan sairaita Sipooseen matkalääkärinä. Sipoolaiset eivät pidä Lönnrotin hoidoista oksetuspulvereineen päivineen ja syyttävät tohtoria myrkyttäjäksi. Lääkäri itsekin sairastuu koleraan, mutta selättää taudin. Tulee talvi ja pakkanen tappaa koleran lopullisesti viimeiseen bakteeriin asti.
Koko maassa on koleraan kuollut seitsemisen sataa ihmistä ja yksistään Helsingissä 200. Viaporin ja varuskunnan kuolleita ei lasketa mukaan tähän lukuun, vaikka heitä "kuoli kuin kärpäsiä".
Elias Lönnrotia hymistellään hyväksi lääkäriksi. Suosionosoitukset kaikuvat kenraalikuvernöörin kansliassa. Hän saa briljanttisormuksen sekä sen rahallisesta arvosta paperisen todistuksen.
Helsingissä alkaa jälleen normaali elämä. Kolerasta huolimatta olen sitä mieltä, että 1800-luku oli hyvä vuosisata. Kaupunki sai luvan alkaa rakentaa monikerroksisia kivitaloja, Kaivopuiston kylpylä avattiin, Nikolainkirkko valmistui, pääsimme ensimmäiselle junamatkalle (Helsinki-Hämeenlinna 1862), kunnallinen vesilaitos aloitti toimintansa , Stockmann perustettiin, Karl Fazer aloitti konditoria-alalla., Helsinkiin tuli sähkö jne. Se oli mahdollisuuksien vuosisata kaikista koettelemuksistaan huolimatta. Se oli "minun" vuosisatani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti