26. heinäkuuta 2016

YNNÄLASKUN VAIKEUS

Mikä tulee summaksi, kun laskee yhteen 12 ja 18?  Tätä ei marjamyyjä osannut ilman laskukonetta. Kaivoi koneen laatikosta, naputteli ja sai saman summan kuin minä jo ajat sitten päässäni eli 30 euroa. Raha oli kädessäni ja hän vaikutti hämmästyneeltä, kun minulla oli valmiina 10€ ja 20€. Voi hyvät hyssykät näitä nykyajan nuoria kaupan myyjiä. Mikä on Jaakobin poikien isän nimi?

"Koskettelija" oli taas liikkeellä. En ehtinyt vetäistä kättäni pois, vaan pääsi kuin pääsikin kajoamaan. Jälleen sama kohtelu muillekin. Edellisellä kerralla hän kävi tempun tekemässä toistamiseen, nyt ei onnistunut, kun minä häivyin. No, viatontahan se on. Hyvä, ettei ammu tai viiltele. Mutta tuokin on epämiellyttävää.

Hedelmäpuoli pääsi loppumaan viikonlopun aikana, että kiiruhdin kauppaan. Kirsikoita, klementiinejä, vadelmia ja mansikoita. Olen etsiskellyt aamutossuja. Niitä, joihin sujautetaan jalka ja ovat nahkaa. Ei ole. Kauppakeskuksen K-kengän myyjä sanoi, että kesällä ei aamutossuja ole myynnissä, talvella tulee. Eihän aamutossut mitään sesonkitavaraa ole! Tossuja ei ole muuten Aleksinkaan Stockmannilla. Jos jostain löydän, ostan loppuelämäkseni. Miksi ei Suomessa ole aamutossuja??? Tässä maassa  menevät asiat alaspäin kuin lehmän häntä.

James Bond-elokuvia en suurin surminkaan jaksa katoa. Yritystä on aina klo 21, vaikka leffa nähty useaan kertaan aiemminkin. Puolen tunnin kuluttua alan nuokkua, luovutan ja hiivin vuoteeseen. Piristyn. Otan nukahtamispillerin. Nukahdan. Bond on muuttunut, tai en muista, hän lyö naisia. Jos nainen ei suostu kertomaan, mitä Bond, James Bond, haluaa, kajahtaa reipas korvapuusti kaunottaren poskelle. Naisia ei saa lyödä. Muistin Bondin olevan herrasmies. Eikä se lievennä korvapuustia, vaikka nainen saa sen jälkeen samppanjaa ja suudelman.

Eikä ne kaikenlaiset vempaimet rosvojen pään menoksi, joita Q (varustemestari) kehittelee, tee enää vaikutusta. Nuoruuden sävähdys niitä katsellessa on kovasti laimistunut, hämmästys   tekniikan ihmeisiin sammunut. Savuke, joka ampuu ihmiseltä pään irti, mitä toi nyt sitten on? Oikeassa elämässä pyssy tekee saman ja nykyisin melkein päivittäin, kun terroristeja ja mieleltään epävakaita henkilöitä ei saada kuriin. Ties mitä senkin itäkeskuslaisen "koskettelijan" päässä alkaa liikkua, kun sormella tökkiminen rupeaa maistumaan puulta?

2 kommenttia:

  1. Mulla oli jokusen aikaa sitten samanlainen tilanne myyjätytön kanssa. Päässälaskutaidot taitavat monen muun taidon ohella olla mennyttä aikaa.
    Mikä ihmeen koskettelija siellä oikein liikuskelee?! Kierrä kaukaa seuraavalla kerralla kun varmasti tunnistat hänet jo ulkonäöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta. "Koskettelija" on naisihminen ja tunkeutuu ihmisten väliin. Ei puhu mitään, ei katso silmiin, etsii koskettelukohtaa. Hän on vikkelä sormiliikkeissään ja vaikuttaa ensi alkuun normaalilta. Sitten ykskaks hän hyökkää ilmeettömästi kohti pahaa aavistamatonta kohdetta. Hänellä on vaaleanpunaiset pitkät housut ja kukikas pusero. En pidä hänestä. Aikani vastedes kauppakeskuksessa menee siihen, kun etsin vaaleanpunaisia housuja naisten päällä. Voisin kuluttaa aikaani muullakin tavalla!

      Poista