Heräsin äsken, kello käy aamuseitsemää. Kohta kahvin tiputtelua ja sitten aikanaan valmistautumista vierailua varten. Talo ja näköjään koko kaupunginosa vielä nukkuu. Onhan heinäkuinen sunnuntaiaamu. Mökkiaikana seisoisin ehkä tähän aikaan rappusilla venyttelemässä. Järveltä kuuluisi loiskahdus ja kuovi huutaisi jossakin. Puoliso vielä unten mailla, mutta koirat jo asioillaan pihalla. Ilma tuoksuisi kesältä ja valkoiset pilvet soutaisivat taivaalla. Itäkeskuksessa vain tästä kuvitelmasta ne pilvet, vaikka nyt taivaan peittääkin täyspilvisyys.
Söin eilen vadelmia vatsani täyteen. On ne niin hyviä. Varsinkin nyt, kun ovat saaneet kypsyä avomaalla hillittömässä paisteessa, imeneet itseensä kaiken kesästä, antautuneet poimijan käsiin ja lopulta antaneet kaikkensa, itsensä, nautittavaksemme. Olen myös nautiskellut Paraguyos-persikoita, niitä litteitä. Se täytyy kaikesta melkein antipatiastani huolimatta todeta, että hedelmäanti on täkäläisessä Citymarketissa erittäin hyvä ja laaja. Eikä se todellakaan ole kauppiaan vika, että persikat (ne täyspyöreät) ovat kovia kuin kivet ja kotona oltuaan päivänkin, sisältä mustia. Harvoin, ylen harvoin, sattuu saamaan mehukkaan ja makean persikan. Persikka ei ole matkustusystävällinen. Puutarha, varasto, laivamatka, varasto, tukku, kauppias ja sitten myyntipöytä. Miltä maistuisikaan kypsä persikka, jonka on itse ottanut puusta?
Akateemisesta tuli ilmoitus, että tilaamani John Keatsin teoksen saaminen viivästyy. Syytä ei kerrottu. Tulee mieleen, että Keats ei ole Suomessa ainakaan yhtä suosittu kuin Shakespeare. Viimeksi mainittua siteerataan kuten Aleksis Kiveä, mutta kenenkään en ole kuullut laskettelevan Keatsia. Alkaisinko seuraavaksi kiusata kirjakauppaa Lord (George) Byronin teoksella? Kun/jos saan Keatsin kirjan, kerron mistä intohimoni runoilijaa kohtaan sai alkunsa.
Nyt on jo säällinen kahvin tiputteluaika. Kirjoittamisiin ja hyvää suvisunnuntaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti