Elisestä päivästä jäi hyvä muisto. Viihdyin ehkä hiukan liiankin kauan L:n ja A:n kauniissa kodissa maittavien tarjoilujen keskellä, että vähän hävetti. Salaattitarjotin koottu värit ja maut huomioon ottaen, pilputtu sopiviksi suuhun pantaviksi, kaunis astiasto ja juomana samppanja. Minäkin vein pullollisen, mutta niin oli tarjolla talossakin. Jälkiruoaksi kahvia ja jäätelöä. Hylkäsin dieettini toviksi. Minua kuljetettiin mennen tullen, eikä tuntunut isäntäväkeä haittaavan, vaikka matkaa kertyi ainakin 40 km. Sekin hävetti, kun minusta oli vaivaa. Kiitoksia L ja A.
Ystävyyttä ei voita mikään. Kirjoitin taannoin tänne omasta muistokirjastani ja sen värssyistä. Nyt kirjoitan äitini muistokirjasta pienen säkeen, joka tähän kohtaan sopii.
"Ystävinä aina ollaan
Ystävinä eletään.
Ystävinä sinne tullaan,
jossa ilo peritään"
Tämän on äitini ystävä Liisi kirjoittanut 30.4.1920.
Eilispäivä piristi niin, että aloin katsella tätä asuntoani vähän siihen malliin, että josko saisin sen lopultakin kuntoon. Parveke tyhjäksi, taulut seinille ja siinä se sitten melkein olisikin. Kun nyt kerran täällä asun ja olisi lystimpää tehdä se järjestyneessä ympäristössä. On se vaan niin ihanaa istuskella kauniissa kodissa kuten eilen, nähdä vanhoja arvokkaita huonekaluja ja vähän uudempiakin. Kaikki tip top. Juttua ja naurua piisasi, paremmin ei olisi voinut olla.
Sain lehtileikkeen, jossa kotkalainen Olavi Kaisla kirjoittaa hiukan närkästyneeseen sävyyn mielipiteensä 11.7.16 HS:n kirjoituksesta koskien Eliel Saarisen huonekaluja VR:n hallintorakennuksessa, josta VR on poistunut. Kaisla olisi ollut halukas niitä ostamaan, mutta ne kuulemma vietiin kaikki kaatopaikalle kirjanpidollisista syistä. Kuulin oikein, mitenkä arkkitehti Saarinen katkaisi lyijykynänsä pilven reunalla niin että napsahti. Kirjanpidolliset syyt!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti