Olen saanut pääsiäiskortin ja siitä äkkäsin Pääsiäisen olevan todellakin jo ovella. Aloitetaan Pitkänäperjantaina, Lankalauantai välissä ja sitten itse Pääsiäinen. Ei tipuja, ei munia, ei kissoja, ei lammastakaan. Sitä tavallista vain. Ajattelin Kiirastorstaina vielä piipahtaa kaupassa. Tietyt ruoka-aineet kallistuneet, kertoi HS. Enää ei kai sitten halpuuteta. Herkussa kaikki kanaruoat kotimaisesta broilerista. Kysyin, mistäs ennen? Thaimaasta!
Iltalehtien lööpit repeävät nyt Jari Sillanpäästä. No, mietin minäkin, ovatko Sillanpään laulut laulettu?Kansalla on kyllä aina ollut tapana unohtaa ja antaa anteeksi. Ajan kanssa, ajan kanssa. Kyllähän kaveri aikamoisen sopan nyt keitti. Kristallia mausteeksi.
Eilen taas harmistuin. Piti aamukymmeneltä tulla vesipoikia tekemään jotain kylpyhuoneessa talon putkiremontin jäljiltä. Odotin kahteentoista ja soitin. "Aivan kohta tullaan". Odotin tunnin ja lähdin. Panin lapun oveen, jossa kerroin väsyneeni odottamiseen. Olivat käyneet. En pidä siitä, että kotonani saapastellaan ollessani poissa. Uskon kavereitten rehellisyyteen, ei siitä ole kysymys, vaan siitä, etten ole silloin kotona. Tänään tulee sitten isompia herroja tarkastuskierrokselle asunnoissa. Kuulemma iltapäivällä. Tapaan ehkä isännöitsijänkin.
L soitti. Olivat Afrikassa ja tämä taas kerran kuulemma viimeinen matka sinne. Näin sanovat aina sieltä palattuaan. Olivat nähneet leijonan ja sarvikuonon. Ei nyt ihan Kapkaupungin kadulla, vaan eläinpuistossa safarilla. Ovat ennenkin nähneet leijonan ja sarvikuonon. Nekin nähneet ihmisen.
Sain sähköpostia Mallorcalta. A on siellä ystävineen. Toivotti Pääsiäistä, joka juuri Espanjassa on täynnä hartautta ja karnevaalitunnelmaa. A on saksalais-egyptiläinen, mutta asunut jo vuosia Espanjassa, vaan ei Mallorcalla.
Ketään ei taatustikaan kiinnosta minun öiset nukkumiseni. Kerron silti. En ole pitkiin aikoihin nukkunut kuin muutaman tunnin. Tämmöinen kostautuu sitten pusseina silmien alla, kasvojen harmaana värinä ja lievänä kiukustumisena itseensä. Päivisin en nuku kun ei nukuta. Eilen otin pitkästä aikaa oikean unipillerin ja oi ihanuutta, nukuin ainakin kahdeksan tuntia yhtä soittoa. Ei pusseja, väri heloisa eikä kiukkuuntumisesta hajuakaan. Ajattelin panna tanssiksi. Yhdellä sanalla: fantastista!!
Normaalimittaiset yöunet ovat tärkeä asia. Eipä kai ole vaarallista ottaa unipilleriä silloin tällöin.
VastaaPoistaMinä olen myös ihmetellyt Sillanpäätä koskevaa uutisointia. Luulisi, että tuollainen suosittu ja osaava laulaja ei tarvitsisi elämässään mitään lisäaineita.
Ja kyllä, sehän oli tosiaan Kiseleffin talo! Muistin saman tien nimen nähdessäni. Kiitos!
Oikein mukavaa ja rauhallista Pääsiäisen aikaa!
No, Marjatta, seuraavalla kerralla sitten Sederholmin taloon!!
Poista