POSTIMERKKEJÄ

Olin ostamassa postimerkkejä Postista. Minulle selvisi, että olin pannut Italian korttiin kymmenen senttiä liian vähän postimaksua. Joutuuko hieno Ippolito Caffin kortti nyt hukkaan vai pitääkö saajan hakea se omasta postistaan ja maksaa lisämaksu?

Minulla pitää olla aina postimerkkejä kotona. Tunnen muuten oloni turvattomaksi. Ostin vuonna 2017 ilmestyneen Mannerheim-merkin, tämän vuoden luontomerkkejä (susia, pöllöjä ja lohia), Edelfeltin kuvaama Topelius ja  Rudolf Koivun kuva Adalmiinan helmestä, sekä kaksi merkkiä Italian kirjettä varten ja niissä on poro. Tunnen oloni turvalliseksi.

Käppäilin K-Citymarketiin, jossa en sitten muuttoni ole ollut. Myönnän, että se on parempi kaikin puolin kuin nämä muut ruokakaupat mukaan lukien täkäläinen Herkku. Mutta silti en aio alkaa siellä käydä. Pitempi matka ja kaupan valikoimat houkuttelevat ostamaan ylimääräistä. Minusta on tullut taloudellisempi.

Istuin kauppamatkalla lepopaikan tuolissa kauppakeskuksessa ja katselin ihmisiä. Se on aina ollut minulle suuri huvi ja halu. Ja taas totesin täkäläisten ihmisten olevan aivan erilaisia kuin esimerkiksi keskustassa tai Ekbergin kahvilassa. Myös ikävällä tavalla. Järjestyksen pitäjillä on täällä töitä ja heitä näkyykin paljon. Nytkin vietiin käsipuolesta erästä herraa jonnekin muualle. Vaikka yhä on pakkasta, nuorisolla on paljaat nilkat. Tietysti se on muotiasia ja siitä on pidettävä kiinni, muuten on jengiyhteisön pettäjä. Ulkomaalaistaustaiset nuoret miehet olivat vallanneet ison osan lepopaikoista. Läträsivät matkapuhelimiaan ja muutama keskusteli maanmiehensä kanssa kovaäänisesti. Kyllästyin ihmisten katselemiseen, napitin takkini ja lähdin.