Nukkuminen meni taas poskelleen oikeasta unipilleristä huolimatta. Otin yhden, kello soimaan seitsemältä, valmisteluja yhdentoista aikaan tulevaa vierasta varten. Heräsin kahdelta aamuyöstä ja räknäsin nukkuneeni neljä tuntia. Tässä nyt olen ja kello käy kuutta. Enää ei kannata yrittää nukkumista. Shit!
Juttelin K:n kanssa metoo-kampanjan seuraamuksista. Kun se oli puitu, pääsimme aiheeseen naisen yleisestä turvattomuudesta. K oli sitä mieltä, että provosoiva pukeutuminen ja yöllä metsissä kävely aiheuttaa miehissä ahdistelun tarpeita. Talvella olen nähnyt kaulaan asti napitettuja vaatteita, ei houkuttelevaa avonaisuutta ainakaan ulkotiloissa. Iltapuvut kyllä paljastavat strategisiakin kohteita naiskropassa. Mitä siihen metsässä kävelyyn tulee, kannatan kävelemisen vapautta. Eri asia on, kuinka viisasta lähteä pimeille metsäteille. Periaatteena kuitenkin liikkumisen vapaus. Puhuimme paljosta muustakin, K puhui. Sitten aloin katsella Emmerdalea, joka on hiukan haalistunut ja junnautunut samoihin pikkukylän ongelmiin, kuka on kenenkin kanssa ja tuleeko suhde kestämään. Alussa sarja oli virkistävän erilainen. Nykyisin en ole pahoillani, jos joku jakso jää näkemättä.
Marco Kososen mielenkiintoisen matkakirjan lopussa olen melkein. Kirja ei koostu vain yhdestä Afrikan matkasta vaan monista vuosien varrella. Kosonen on huomannut Afrikankin muuttuneen, se ei enää kaikilta osin vaikuta Afrikalta. No, maaseutu yhä pienine kylineen, traditioineen ja matkojen takaa veden hakuineen. Isoissa kaupungeissa menoa ja meininkiä, valkoista väkeä, pilvenpiirtäjiä, pitkälle kehittynyttä teollisuutta, yliopistoja ja nykyaikaa. Kososen ensimmäisen Afrikka-matkan aikana aitous vielä näkyi kaikkialla, vaikka ei Kosonenkaan ole nähnyt sitä maanosaa, joka se oli vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, kun Karen Blixen viljeli siellä kahvia ja Ernest Hemingway lymysi suurena valkoisena metsästäjänä pitkin pusikoita. Katoaako aito Afrikka?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti