Eilen Stadissa. Tuntui hyvältä. Siellä oli kaupunki paikallaan ratikoineen päivineen. Panin Ippolito Caffin kuvilla varustetut postikortit postilaatikkoon ja siirryin Stockmannille sisälle. Viimeiseksi Herkkuun ja tuttu kassarouva muisti minut taas. Aivan kuin olisi kotiin mennyt. Kotimatkalla poikkesin vielä It´s Pure-nimiseen kauppaan, jossa myydään rapeita omenalastuja. Ostin. Ihanasti kanelisia. Tällä viikolla teen vielä toisen stadimatkan.
Kotiin tultuani avasin rapisevan omenalastupussin, panin suuhuni muutaman lastun ja aloin lukea Camus´in Sivullista loppuun. Kummallinen kirja. Kirjan sankari, oliko hän täysin tunteeton jopa omaa itseäänkin kohtaan? Pelkäsikö edes kuolemaa? Hänet oltiin taposta teloittamassa, mutta oli kuitenkin lähettänyt armonanomuksen. Kirjassa ei kerrottu, miten kävi. Luulen, että hänet teloitettiin. Oliko hän totuuden puolella? Rakastiko hän ketään tai mitään? Jumalaan ei uskonut. Kirja oudosti minua piti otteessaan sen viimeiselle sivulle asti.
Saan maton eteisen lattialle. Vuokaisäntä on ottanut Huoltoon yhteyttä ja tulevat höyläämään ovet niin, että ne eivät tartu hankalasti mattoon. Hyvä niin. Alkaa näyttää kodilta, kun vielä panen maton olohuoneeseenkin. Keittiön seinälle naulasin jo lautasia. Muistoja matkoilta. Mukava katsella lattea juodessa.
Kotona tänään. Laiskottaa. Huomisesta en tiedä, loppuviikolla Stadiin. Ensi viikolla on Richard Strauss-konsertti. Onneksi jo heti alussa rollaattorin saatuani päätin apuvälineen olevan vain rajoite, ei este. Sama ajatus kuin puolison pyörätuolin kanssa. Olen mennyt ja tullut omin avuin, tosin joskus herroilta ottanut avun vastaan. Tämä uuden kodin ulko-ovi alhaalla on hiukan haasteellinen raskautensa puolesta. Aukihan se on saatava ja minä saankin. Lienee taitojuttu, ei pelkästään voimien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti