3. maaliskuuta 2018

MONA LISAKSI SUA SANOTTAVAN KUULIN

Louvre aikoo lähettää Mona Lisansa kiertueelle. Ainakin tätä rummuttaa Ranskan kulttuuriministeri. "Miksi taideteosta pidetään vain yhdessä museossa?"  Kulttuurisyrjintää. Mona Lisa on toki ollut lainassa. Tokio ja Moskova sen saivat vuonna 1974, kertoo HS.

Minätyttö en usko, että kuva Louvren seinällä on aito. Kyllä Leonardo da Vincin teos on jossain hyvässä tallessa lukkojen takana, eikä ihmisten ilmoilla museossa. Maalaus pystyttiin varastamaan ainakin vuonna 1911 ja oli sen jälkeen kateissa pari vuotta. Vahingontekoja se on myös saanut tuta, vaikka vartioituna lasin alla ja köyden takana onkin. Tarkemmin asiaa mietittyäni, miksi ja ketä varten aito maalaus olisi jossain syvällä holvissa? Taiteilija on kuitenkin sen maalattuaan toivonut, että sitä katsellaan. Myöhemmän ajan ihmiset ovat alkaneet aprikoida naisen hymyn arvoituksellisuutta ja ketä maalaus ylipäätään loppujen lopuksi esittää. Ehkä alan olla kallellaan siihen suuntaan, että Louvren Mona Lisa on aito. Toivon sille sellaista kiertuetta, että mahdollisimman monella on tilaisuus se nähdä. Hyvää matkaa!

Hollannissa aikoinaan tehtailtiin kuulujen teosten virallisia jäljennöksiä jonkunlaisella valokuvausmenetelmällä. Näkyi siveltimen jäljetkin. Minulla oli olohuoneessa Rubensin Nuoren tytön muotokuva. Mallina ollut Rubensin vanhin tytär Clara Serena. Hieno jäljennös. Annoin pois. Nykyisin en enää pidä jäljennöksiä, aitoja vain. Eikä edes kovin kuuluisien taiteilijoiden. No, ehkä pari vähän tunnetumpaa.

Erään todella tunnetumman taiteilijan teoksia lähden tänään M:n kanssa tutkailemaan Sinebrychoffin museoon. Ippolito Caffin (1809-1866) töitä, kaupunkinäkymiä Venetsiasta, Roomasta, Napolista, Ateenasta, Konstantinopolista... näyttelyssä Italian ja Orientin lumo. M ehdotti, että menisimme myös katsomaan Ekbergin konditoriaa suuren muutoksen jälkeen, josta kaupunkilaiset nousivat hiukan takajaloilleen. Tulossa mielenkiintoinen päivä.

2 kommenttia: