24. tammikuuta 2017

EI SAA KATSOA LOPPUA

Joskus nuorena lukiessani salapoliisikirjaa, katsoin tarinan lopun. Nyt tein Kjell Westön kirjan kanssa saman jutun. Minä hullu! Kyltymätön uteliaisuuteni vei mielenkiinnon loppuun asti lukemisesta. Odotin pientä romanssia Matildan ja Thunen välillä, vaikka Matildalla oli Kapteeni. Niin ei käynyt. Kirjan päätös oli odottamaton ja yllättävä. Taidan jäädä sivulle 609. Jos ottaa huomioon myös epilogin sivut, minulta jää lukematta 28 sivua. Tai aukeamaa ottaen huomioon kirjan kummallisen muodon.

Lähden kauppakeskukseen ja haen Suomalaisesta Shelleyni. Siinä ei ole väliä, vaikka kurkinkin lopun. Hedelmiäkin pitää taas saada ja porkkanoita, hapankorppuja ja ehkä kysäisen Tuula Saarikosken kirjaa. Hän muuten istui teellä usein Pentin kanssa English Tearoomissa!

Siispä julkisivu taas paraatikuntoon ja menoksi. Huomenna sama operaatio. Silloin mennään jo metrolla. Ai niin, H. tahtoo minut kylään. En ole sinne milloinkaan julkisilla mennyt ja vierailulle meneminen tietää jopa bussiajelua. Matkakorttia ei bussissa voi kuulemma käyttää kuin edessä kuljettajan silmien alla. Mitenkäs minun nyt käy? Edestä on rollaattorin kanssa vaikea nousta. "Nou hätä", kuten P-D. aina sanoo. Käytän koneessa kortin metroasemalla ja leikin vaihtavani kulkupeliä. Pääasia on, että en aja pommilla, vaan matkani maksan. Niin, ja kuljettaja tahtoo tietysti varmistua, että olen jo matkan maksanut. Onpas vaikeaa.  Taidan soittaa liikennelaitokselle ja ihmetellä liikuntarajoitteisten maksamistapaa kaupungin busseissa.

Äsken soitin ja sain kuulla kuljettajalla olevan velvollisuus auttaa liikuntarajoitteista ja nythän minä sellainen olen. Hämmästelin sitäkin, miksi kortin leimauslaitetta ei ole bussin keskiosassa, jonne pyörätuoli- ja rollaattorimatkustajat menevät matalalattiaisuuden takia?  Tätä ei HSL:n asiakaspalvelun virkailija tiennyt. Ratikoissa on. Katsotaan, miten meikäläisen tässä seikkailussa aikanaan käy.

Valvoin yöllä puoli kolmeen. Otin kaksi unipilleriä (saa ottaa), söin ruisnäkkäriä ja lammas-vuohi-lehmäjuustoa. Aamu on nihkeä. Pitää suoriutua hiusten pesusta ja kauppamatkasta. En ole hehkeimmilläni, ettei ole pelkoa, että joku herraihminenkään kutsuisi savukalalle. Mutta Shelleyn haen. Ihan ensin juon nyt aamukahvia.

The more we study
the more we
discover our
ignorance.

(Percy Busshe Shelley)

5 kommenttia:

  1. No ethän sinä muistaakseni viimeksikään lähtenyt savukalalle, vaikka varmaankin olit ihan hehkeä!! Nuo yövalvomiset ovat aika ikäviä varsinkin silloin kun on aamulla lähdettävä hoitamaan asioita. Toivottavasti päiväsi kuitenkin sujui suuremmitta vaikeuksitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, sujuihan se, kun pantiin sujumaan. Hommat hoidettava sataa tai paistaa. Tänään myös liikenteeseen, mutta yön nukuin.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Minä poikkeuksetta katson kirjojen loppuratkaisun viimeistään puolivälissä. Luulenpa etten muuten olisi kestänyt Kangastusta loppuun. Aavistelin katastrofia alusta lähtien

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aulisko. Tämä Kangastus oli minun ensimmäinen Westöni. Saas nähdä, tuleeko muita. Joskus on kirjoja, joissa loppuratkaisu vaisu. Silloin usein kirjakin. Joskus ei varsinaista ratkaisua ole ollenkaan. Mutta kuitenkin ihanaa, että maailmassa on kirjoja! Ja niiden kirjoittajia.

      Poista