Sade pieksi äsken talon tiiliseinää. Sadetta oli luvattukin ainakin eteläiseen osaan maata. Helsinki on etelässä. Oikeastaan kaukana kaikesta, jos ajatellaan maan yli 1000km pituutta. En yhtään ihmettele, että jokainen poromies pohjoisesta ei ole täällä käynyt. Kun ei ole asiaa, ajattelevat. Meillä taas saattaa ollakin asiaa pohjoiseen. Minäkin käyneenä muutaman kerran. Mennään ihastelemaan sikäläisiä maisemia, erämaitten elukoita ja maantien laidan poroja. Onhan se kaikki erilaista kuin ruuhka-Suomessa kaikkine kiireineen. Pohjoisessa voi hengittää vapaammin. Moni rakentanut lomamökin vaaran rinteeseen keskelle koskematonta luontoa. Keskelle hiljaisuutta, jonka joskus rikkoo Ultima Thulen lintu, joutsen, matalalla töräyksellään. Lappia on myös raiskattu. Turistireittien varsilla kaupunkien ja hotellien läheisyydessä myyntikojuviidakko. Voi ostaa eksotiikkaa lappiasuiselta Lapin ihmiseltä. Kun näin, teki kipiää mieleen ja sydämeen. Onneksi on myös rihkamatonta paikkaa yllinkyllin kaukana bisneksistä. Naavat puissa, suuri kaiken kattava rauha, vain tuuli ja luonto. Sinne parkkeerasimme asuntovaunun ja vietimme suurta kunnioitusta tuntien päivän jos kaksikin. Näin teimme matkaa karttaen turismin runtelemia alueita, joskus valoisat yöt valvoen kuin puhdistautuneena kaikesta, mieli avoinna kauneudelle. Miksipä sieltä Lapin ihminen minnekään lähtisi, hektiseen maailmaan, kauaksi Helsinkiin, jossa voi ahdistua ihmispaljouteen ja ainaiseen meteliin? Ei ole syytä, ei asiaakaan.
Sinuhe on vanhentunut, Kaptah rikastunut ja juo yhä mielellään krokotiilinpyrstöjä, moni asia muuttunut, farao ja jumalatkin vaihtuneet, vanha Teje, kuninkaallinen äiti, kuollut.Kaptah ei enää jaksa onnea tuottavaa kovakuoriastakaan yhtä innokkaasti kiillottaa kuin ennen. Onni on suosinut muutenkin. Sinuhen ympärillä häärii naisia aina kultaisen talon neularasian hoitajasta lähtien, joka kutsuu Sinuhea koiraskyyhkykseen ja jonka "ruumis on täynnä muurahaisia" Sinuhea ajatellessaan. Vielä on matkaa kirjan loppuun, olenhan vasta sivulla 511. Sinuhe tarvitsisi ehdottomasti muualla lukemista kuin sairaalan vuoteen vieressä, jossa häiriötekijät ovat kaiken aikaa läsnä. Otin väärän kirjan lukemisekseni. Jotkut Outi Nyytäjän novellimaiset ja hilpeät tarinoimiset Bretagnesta olisivat olleet passelimpaa luettavaa. No, löytyy huumoria Waltarinkin tekstistä. Mutta Horemhebin tarkat kuvaukset sotaretkiltään minua pitkästyttivät ja niin sanoakseni hyppäsin reilusti niiden yli. Pitänee pyytää kirjailijalta anteeksi. Ehkä Sinuhe onkin enemmän "miesten kirja".
Puolison lihottaminen jatkuu. Tänään vien kalakeittoa, voileivän ja hedelmiä. En edes kerro henkilökunnalle näistä ylimääräisistä välipaloista, koska tiedän, että syötävää saa viedä. Sitä paitsi on aika pitkä väli, klo 12- 17, lounaasta päivälliseen, kun puoliso ei päiväkahviakaan juo. Onko edes tarjottu? En tiedä. Soitin eilen E:lle ja kerroin viimeaikojen hyvät sairaalakuulumiset. E oli juuri lämmittänyt rantasaunansa ja menossa löylyyn. Ei vihtaa, kertoi. Päivemmällä oli nauttinut auringonlämmöstä saunan nurkalla, johon ei tuulikaan käynyt. Puut jo varistavat lehtiänsä, syksy saapuu Perämeren rannoille.Niin kuin tähän maahan muuallekin. Onhan jo syyskuu.
Toivottavasti tämän päivän sateet eivät toistu vähään aikaan. Olisi niin ihanaa, jos olisi kuiva ja kaunis syksy ja sitten marrakuun puolessa välissä tulisi pieni pakkanen ja vähän lunta. Neljä vuotta lumipaljoutta riittää, kiitos.
VastaaPoistaKerro taas puolisollesi terveisiä kun huomenna menet tervehtimään häntä. Itse en ole vielä saanut Sinuhea aloitettua kun luen Ian McEvanin Makeannälkää.
En minäkään lunta toivo, ainakaan kovin paksusti. On tosiaankin monen talven ajan saatu ihan tarpeeksi siinä tarpoa.
VastaaPoistaTerveiset menee,kiitoksia. Mukavia lukuhetkiä McEvanin parissa.