Raahauduin eilen Stockmannille, kun idea oli ensin päähäni pälkähtänyt. Loppujen lopuksi koko seikkailu rollaattoreineen päivineen sujui hyvin, etten sanoisi mallikelpoisesti, ja sanonkin. Tosin en muualla ollut kuin Herkussa ja Alkossa. Ensinmainitusta pullaa ja muuta kevyttä kannettavaa (rollaattorin päällä) ja jälkimmäisestä viiniä. Sitten kotiin ja sen jälkeen Laaksoon. Puoliso kotiutetaan maanantaina ja kun kerroin hänelle, sanoi mies "kiva". Niin minustakin. Loppuvat nämä jokapäiväiset vierailut sairaalassa, jotka totta puhuen, näiden viikkojen ajan ovat työstä käyneet. Hoidan mieluummin kotona ja hoitoa hän tietysti yhä tarvitsee, vaikkakaan ei sairaalahoitoa. Väsynyt on, mutta toivon huomassani olemisen piristävän ainakin henkisesti. Teemme yhdessä työtä.
Posti toi eilen kortin Krakovasta, josta en aikaisemmin ole postia saanutkaan. L ja A lensivät Puolaan, nauttivat ja kävivät muun muassa suolakaivoksessa. Kristallikruunutkin suolasta, samoin seinillä reliefit ja niinikään veistokset samasta aineesta. "Suolaa,suolaa, enemmän suolaa" sanoi 1960-luvulla fakiiri Kronblom alias Nils Hedengren, näyttelijä, lastenohjelma Sirkus Papukaijassa. Nyt se oli taas ajankohtaista tässä kaivoksessa, joka ei enää toimi entisessä varsinaisessa tehtävässään, vaan turistinähtävyytenä toista sataa metriä syvällä maan uumenissa, jonne vei kolmisen sataa askelmaa. Hissillä saivat tulla ylös. Ihan minua huimasi, kun L kertoi kokemuksestaan niin syvällä maan kuoren alla.
Minusta ei olisi ollut menijäksi. Olen jo voinut kaikkea muuta kuin hyvin lähempänä pintaa tippukiviluolissa, jonne joihinkin olen kunnon turistina kammoakin uhmaten änkeytynyt ikään kuin asiaan kuuluvana toimenpiteenä. Mitä jos jotain kaatuu, putoaa ja tukkii ulospääsyn? Alimmaiset tallaantuu taatusti paniikin iskiessä ja jokaiselle oma henkikulta on tärkein, muista viis. Hiukan tämän suuntaista ihmiskäyttäytymistä koin joskus muinoin ollessani nykyisen puolisoni, silloisen poikaystävän, kanssa vappuna osakunnassa. Tuli Mantan lakituksen aika, joka noihin aikoihin tapahtui aina keskiyöllä. Kaikki talon eri osakunnista pakkaantuivat Ylioppilastalon rappusiin ja tungos oli melkoinen, kun piti päästä todistamaan Kauppatorin Havis Amandan pään pukemista. Siinä heikommat ruttaantuivat,naurettiin ja ilakoitiin, joku hukkasi kaverin, joku ylioppilaslakkinsa ja minä kadotin toisen kenkäni.Sillä lailla muitten mukana järjestäydyin torille, kun kaikki siinä iässä oli huoletonta ja iloista vailla toista kenkääkin.
Olen saanut uuden lukijan! Tämä tämmöinen on aina kertomisen väärti. Hän käyttää blogissaan nimimerkkiä Tiuku helisee tuulessa ja se on tavattoman kaunis nimi, runollinen. Jokainen kirjoittaja toivoo jonkun tekstejään lukevan, on hän oikea kirjailija, ammattilainen, tai laillani tämmöinen amatööri. Kiitoksia liittymisestä, luottamuksesta, Tiuku, hän, joka tuulessa helisee.
Kiva, että puolisosi pääsee kotiin. Bort bra men hemma bäst. Eikös se niin ole.
VastaaPoistaMua ei toi alaspäin meno haittaisi, mutta jos pitää lähteä ylöspäin niin sitten huimaa. Kovasti urheana aina yritä käydä kaikki tornit ym vastaavat läpi mitä vastaan tulee, mutta usein ihan seinän vieressä seison. Keväällä käytiin Berliinissä ja siellä televisiotornissa käytiin. Onneksi oli paksut lasit niin uskalsi hieman alaspäinkin katsoa:)
CurryKaneli, ei mua matka huimaa, mutta kun on se ahtaanpaikan fobia ja myös vähän korkeanpaikan kammoakin. Mutta olen minä Eiffelinkin tornissa ollut ja Stadionin tornissa ja muuallakin, kun on asiaan kuulunut. Mutta luoliin en mielelläni mene ja hissitkin (omassa talossakin on hissi, jolla kuljen) pelottaa sen ahtaanpaikan kammon takia. Mentävä on ja käytettävä on, vaikka fobiat iskee. Tekee pahaa jo, kun katselen sukeltajien kulkemista kapeissa onkaloissa ja luolastoissa. Sinähän tiedät!
VastaaPoistaKiva juttu, kun saat puolisosi taas kotiin.
VastaaPoistaAhtaan paikan kammoa poden itsekin ja yritän välttää sellaisia paikkoja. Suolakaivoksessa on tullut kierreltyä, mutta silloin olin vielä nuori ja rohkea. Nyt en enää menisi.
Kätevä juttu tuo Stockmannin herkku, joka tuo ruokaa kotiin ja helpottaa arjessa selviytymistä.
No,Tiuku, nyt ilmeisesti pääsit kommentoimaan. Ihan hieno juttu. Ja mukavaa todellakin saada puoliso kotiin, vaikka työmäärää tuleekin olemaan. Olenhan jo vanha konkari tässä omaishoitajuudessa.
VastaaPoistaIlman Herkun kuljetusta en saisi kotiin ruokaa toimitettua, kun nivelrikko ei salli taakkojen kantamista. Vapaa-aikakin rajallista.
Syksy on lämmin, nauttikaamme siitä.