3. syyskuuta 2013

LIIKENNEKULTTUURISTA TUPAKOINTIKULTTUURIIN

Jalankulkijat holtittomia liikennevaloissa, kerrotaan netin Metro-lehdessä. No, minä kans. On todellakin turhauttavaa seistä odottamassa vihreää, kun mailla halmeilla ei ole liikennettä ja on kova kiire päästä eteenpäin. Kyllä siinä meikätyttö kipaisee punaista päin niin että raikaa. En kyllä koko kesänä, kun liikun vaivaisena rollaattorin kanssa enkä keskustassa ole aikoihin ollut kuin taksilla läpi kohti Laaksoa tai kotia. Ennen muinoin autoa ajaessani noudatin tietysti kuuliaisesti lakia. Sekin tuppasi lipsumaan joissakin eteläisemmän Euroopan maissa, kun huomasin tavan olevan sellaisen. Opin tööttäilemäänkin sikäläiseen tyyliin. Suomessahan kovaääninen keskustelu töötin avulla on kiellettyä. Vain hätätilanteessa saa. Se taas on usein silloin, kun edelläoleva nukkuu valoissa, vihreä palaa, eikä mitään tapahdu. Parempi herättää huomiota töötillä kuin kansainvälisellä sormieleellä. Enää en polta proppujani autoa ajaessani, kun en aja. Tosin taksin takapenkiltäkin sanon sanan taikka kaksi, jos matka ei etene jonkun edellä ajavan tunaroijan takia joutuisasti. Kärsivällisyys ei ole kasvanut iän myötä, mutta se onkin luonnekysymys.

Puoliso eilen himpun verran väsyneempi, eikä henkilökunta ollut saanut häntä pyörätuoliin eikä lääkityksi. Kysyin muinanaisina, että mentäisiinkö tuolilla ajelulle ja ottaisitko lääkkeet? Juu,sanoi mies.Kiskoin istuma-asentoon, annoin rohdot ja hoitajat panivat puolison ensin eva-telineellä kävelemään ja sitten tuoliin. Niin me lykkäydyttiin päivähuoneeseen, jossa oli muitakin pyörätuolilaisia. Syötin eväät ja ajoin parran. Alkoi väsyttää ja minä pyytämään apua vuoteeseen panemisessa. Ei tultu, kun olisi pitänyt istua. Mies väsyi enemmän, alkoi nuokkua ja minä lykin huoneeseen. Sitten vaan petiin itseopitulla konstilla. Ensin ylös pyörätuolista, tukea rollaattorin kahvoista,pieni käännös, askel taaksepäin ja takapuoli sängyn laidalle, pää tyynylle,jalat ylös vuoteeseen ja siinä se oli. Ei tarvinnut kolmea hoitajaa. Puoliso nukahti tuotapikaa ja minä olin ylpeä itsestäni. Sitä en tiedä, tykättiinkö tämmöisestä omavaltaisuudesta, mutta se taas on toinen juttu.

Illalla soitti C uhkuen pyhää vihaa. Alapuolisen naapurin tupakansavu kiemurtelee röörejä pitkin hänen kotiinsa. On käynyt huomauttamassa, eikä tupruttelua ole lopetettu, vaikka hän lisäksi hakkaa lattiaan ja kolistelee kovasti vastalauseeksi naapurin välinpitämättömyyteen. Nyt aikoo mennä neuvomaan, että pitää polttaa niin, että ei synny savua tai hajua ja tumpit pitää panna kannelliseen purkkiin, eikä irtonaisina haisemaan roskikseen, josta niidenkin lemu yltää C:n huoneistoon. Ei kannata mennä sanomaan, sanoin. Laskevat vetensä moisille neuvoille ja nauravat takanapäin, eivätkä missään tapauksessa lopeta tupakoimista ja liimaa nikotiinilaastaria itseensä. Mutta se pitää tehdä, että kertoo isännöitsijälle tai huoltoon, että tulevat katsomaan mahdollisia vuotopaikkoja molempien huoneistojen rööreissä. Katsotaan nyt, mitä C tekee.Kerroin senkin, että tupakoiminen on yleinen  naapurivihan synnyttäjä, ikuisuuskysymys, melkein talossa kuin talossa. Toisten tupakoimiset pitää sietää tai muuttaa pois.






1 kommentti: