11. syyskuuta 2013

MEILLÄ ON LUISKA

Herkun mies toi eilen tilaamani tavarat ja kertoi, että pihan puolella rakennetaan luiskaa. Herkun mentyä riensin alas pelkän kepin varassa ja totta se oli. Kiinnittivät luiskaa. Tosin se on paljon lyhyempi ja sitä myöten kaltevuuskulmaltaan jyrkempi kuin alunalkaen oli tarkoitus. Tämä taas lumitöitten takia. Lähdin hakemaan kotoa pyörätuolia. Pyysin yhden työmiehen siihen istumaan ja työnsin tuolin miehineen luiskaa pitkin ylös. No, onnistuihan se. Ehkä kuitenkin puolison kanssa tarvitsen hänen apuaan joko pyöristä kelaamalla tai kaiteesta vetäen. Tai ihan itse vauhdilla, kunhan rikko antaa myöten.Hienolta kuitenkin tuntui.

Kotona lähetin sähköpostia sekä isännöitsijälle että kiinteistöassistentille ja kiitin, kiitin kauniisti. Isännöitsijä vastasi ja lupasi viedä kiitokseni myös tekniselle isännötsijälle, joka oli ollut paikan päällä päättämässä luiskan pituutta ja kaltevuutta, ettei haittaa talvella auraajia. Nyt jonain päivänä puolison vielä vahvistuttua me lähdemme vihdoinkin ulos.

Illalla oli minulla vielä roskiskeikka ja ah, mitenkä vaivattomasti rollaattori kulki luiskaa pitkin. Tosin siinä oli naapurirapun ja naapuritalonkin lapsia leikkimässä. Ovi oli auki ja ottivat leikkiautolla rapussa vauhtia ja sitten luiskaa pitkin alas niin että rytisi ja meteli melkoista. Olivat tietysti kulkuni tiellä ja kerroin, mitä varten luiska siihen asennettiin. Olin myös sitä mieltä, että koska luiska on metalliritilää, leikkiautolla muovisine pyörineen ajaminen aiheuttaa liian suurta ääntä, puhumattakaan siitä, että rappukäytävässä ei saa autolla ajaa. Kaikki neljä lasta katselivat minua vakavana, nyökyttelivät päätään ymmärtäväisen tuntuisena. Keräsivät tavaransa ja olihan se jo lasten nukkumaanmeno aikakain. Minä vein roskat ja ajelin rollaattorilla luiskaa pitkin hienosti sisälle. Ei melua, siinä on kumiset pyörät kuten pyörätuolissakin.


4 kommenttia:

  1. Hieno juttu! Kiva, että siitä luiskasta on apua myös sinulle. Toivottavasti säät selkiytyy ja tulee kaunista ja aurinkoista, niin päsette puolisosi kanssa ulkoilemaan kunnolla.

    VastaaPoista
  2. CurryKaneli,hieno on tosiaankin luiskajuttu. Jos kaikki menee niin kuin meinataan, niin ehkä jo perjantaina kyöräydymme ulos. Nautin jo etukäteen. Vain pihalle, mutta sekin jotain, koska puoliso ei ole koko kesänä ollut muualla kuin kotona ja sairaaloissa.

    VastaaPoista
  3. Jes!! Hyvältä kuulostaa!!! :) *jippii*

    VastaaPoista
  4. Juu,Mude/Pinde,jetsulleen näin, että kuulostaa hyvältä. Jippii!,sanon minäkin.

    VastaaPoista