25. syyskuuta 2013

VILUTTAA

Palelin tänään ensimmäistä kertaa putkahtaessani ulos Haartmanin ovesta. Ei kai ihan vielä ala villahousuaika? Tätä en kauaa tässä mieti, sillä puoliso tuodaan huomenna kotiin. On pirteä, kun olosuhteet ottaa huomioon. Hymyilee, kuulee,vastaa ja jopa kysyy. Olin haljeta ilosta. Oli istunut pyörätuolissa lounaasta lähtien. Tahtoi vuoteeseen. Kyöräsin huoneeseen,autoin sänkyyn ja peittelin. Syötin hedelmät, juotin talon kahvin kakunpalan kanssa, ajoin parran, leikkasin kynnet, luin ääneen Seppälää. Loppuun asti en päässyt, koska puoliso sai naapurin. Lupasin jatkaa kotona. Parinkin hoitajan kanssa keskustelin kuten kai tapoihin kuuluu potilaan kotiutusajan koittaessa. Olin vienyt lämpimiä vaatteita, sillä hänethän kyörättiin heppoisesti vaatetettuna, olihan viime viikolla vielä kesä. Huomenaamulla käyn kaupungilla ja sitten alan odotella...

Partsilta otin istuinpehmusteet pois tänään, vaihdoin vuodevaatteet, söin porsaanpotkaa, mutta imuroimiseen en ryhtynyt. Eihän tämä tänne tulija mikään vieras ole, eikä taatustikaan katsele pölyjen määrää. Pienen ylpeyden vallassa kerroin hoitajalle, että mainitsee Kela-kyydin kuljettajalle, ettei meillä ole portaita, vaan on luiska ja hissi. Kuulosti hienolta.

Juttelin L:n kanssa eilisiltana puhelimessa ja L kertoi muistavansa useita syys-lokakuita, kun asteita on ollut reilusti toista kymmentä plussan puolella. Minä en muistanut ja ehdotinkin, että sekoittaa nyt Afrikan, jossa on asunut vuosia, ja pohjoisen Euroopan keskenään. Äidin isä (pappa) merkitsi säntillisesti Yliopiston kansanalmanakkaan säätilat ja niitä almanakkoja oli iso pino vuosien ja vuosikymmenten ajalta. Papan kanssa ei kannattanut olla toista mieltä, jos hän sanoi vuonna 1946 olleen lämpimän syksyn tai kolean kesän. Tämä almanakka oli tärkeä kapistus monessa taloudessa. Siinä oli kuunkierrot sun muut tähtitieteelliset asiat, markkinat ja toripäivät ja se oli tehty makulatuuripaperin tapaisesta ja oli niihin aikoihin taatusti tämän maan myydyin kalenteri. En tiedä, ilmestyykö enää nykyisin. Siinä oli tyhjääkin tilaa, että almanakan käyttäjä voi panna omia muistiinpanojaan. Tätä oikeutta pappa pienellä käsialallaan käytti. Papalla oli myös hämmästyttävän pienet hampaat suussa. Kovan reikäleivän syömisen ansiosta pappa ei rikastuttanut hammaslääkäreitä ja ne hampaat hän vei mukanaan suussaan hautaankin. Minä en ole perinyt äidin isän hyvää hammaslaatua, eikä kyllä äitikään, papan tytär. Mutta me emme liioin jyystäneet kivikovaa reikäleipää.

Nyt taidan istahtaa toviksi sohvanurkkaan odottelemaan tv:stä uutisia ja sitten menen nukkumaan ollakseni pirtsakkana huomenna vastaanottamaan omaa puolisoa. Elämä taas hymyilee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti