17. syyskuuta 2013

PICA PICA

En tuijota tulehen kauvan Leinon tapaan, vaan kylläkin tuijotan jälleen kerran tyhjää ruutua edessäni. Eilen en tuijottanut, kun en kirjoittanut. Pesijähoitajat tulivat aamupäivällä, eikä heillä ollut mukana veren sokerin mittaukseen kuuluvia liuskoja, vaikka piti. Olin asiasta soittanut ja muistuttanut. Informaatio ei kulje, kuten sitä tapana on sanoa. Tuovat kuulemma tänään. Jos tuovat. Informaatio saattaa edelleen olla huonoa.

Eilen emme liioin ulkoilleet, vaikka luiska kovasti houkuttelee sitä käyttämään. Nautin siitä viedessäni rollaattorilla roskapusseja. Harakkaperhe oli pahan teossa alakerran patiolla. Olivat puhkoneet tyynyn, levitelleet pehmusteet ja osan veivät ehkä pesäänsä naapuripihan puuhun. Vuorasivat luultavasti talvilämpimäksi. Ovat ympärivuotisia lintuja tässä meillä. Käyvät paukkupakkasillakin tarkistamassa, että jättisuuri ja vuosia käytössä ollut pesä, säilyttää kutinsa ja on valmiina vastaanottamaan pariskunnan keväällä. Sitten munitaan, haudotaan ja poikasten kuoriuduttua niitä hoivataan ja opetetaan harakan tavoille. Syksy menee vielä perheen ollessa koossa, mutta keväällä on vain harakkapari suunnittelemassa uutta perhettä. Pesää korjaillaan, risuja ja täytettä lisätään. Minä mietin kuinka kauan puuparka jaksaa tämän todella suuren pesän kantaa. Talvella peittyy lumeen painoa lisäten. Siinä se on sinnitellyt jo kymmenen vuotta.Miksi harakalla on niin pitkä pyrstö? No, siksi, että se pakeni Pirua ja Piru sai pyrstöstä kiinni ja se venyi näin nykyisiin mittoihin.

Minä pidän harakkaa kauniina lintuna huonosta maineestaan ja käytöksestään huolimatta. Meillä pihapiirissä keväisin ja kesäisin on alituinen sota harakoitten ja varisten välillä. Meteli on hirmuinen ja takaa-ajot näyttäviä, kuten perivihollisilla tapana on. Harakka-sanalla on vastineensa monessa meidän sukulaiskielessä. Vepsässä, vatjassa, virossa. Suomen kielessä harakka oli ensimmäisen kerran Ericus Schroderuksen sanakirjassa vuonna 1637. Tiedon lunttasin Suomen kielen professori Kaisa Häkkiseltä. Vuosia sitten ostin hänen julkaisemansa etymologisen sanakirjan. Paksu kuin mikä, ei yhden käden kannettava, sivuja yli 1600. Pidän sanoista ja haluan tietää, mistä ovat tulleet, miksi ja koska. Hyvin mielenkiintoista.

Huomenna on fyssaripäivä ja seuraavana tuuraaja. Ja nyt, jos tämä nyt ketään kiinnostaa, aloitan tämän päivän puolison pesulla ja kahvin tiputtamisella. Aamukin valjennut. On luvattu oikeaa syksyn tuntua, mikä minusta jo tähän vuodenaikaan kuuluukin. 











6 kommenttia:

  1. Laitanpa tyhjän skriinin täytteeksi Istanbul-ohjelman Sinulle huvitukseksi ( sikäli kun mahtuu kommenttilaatikkoon kokonsa puolesta ).

    Istanbul on eurooppalainen ja aasialainen, monikasvoinen metropoli, jossa aistii idän mystiikan. Loisteliaat palatsit, trendikkäät muotisalongit, moskeijat, rukouskutsut ja musiikkiklubit elävät sulassa sovussa tässä ihmeiden kaupungissa. Olemme varanneet lentopaikat seuraaville lennoille: KE 25.9 TK1762 HELSINKI ISTANBUL 13.05 16.30 SU 29.9 TK1763 ISTANBUL HELSINKI 14.00 17.25 Majoittuminen Taksim Gönen hotelliin(http://www.taksimgonen.com). Illallisen nautimme Kukkakujalla (Cicek Pasaji) olevassa ravintolassa.

    Torstaina (26.9.) aamiaisen jälkeen alkaa puolenpäivän retki Bysantin aikaisiin nähtävyyksiin aloittaen Chora-museosta. Jatkamme sieltä Hippodromille, joka oli Bysantin ajan hurjien kilpa-ajojen näyttämö, sen jälkeen kierros jatkuu Hagia Sofiaan. Lounastamme tyylikkäässä Sarnic-ravintolassa. Iltapäiva on vapaata tai vaihtoehtoisesti retki turkkilaiseen kylpylään ”hamamiin”, parin tunnin kylpyläretken aikana saamme vaahtopesun, ihonkuorinnan ja lopuksi rentouttavan öljyhieronnan (hinta 88€/hlö opastuksen kanssa).

    Perjantaina (27.9.) aamiaisen jälkeen aloitamme puolenpäivän retken Ottomaanien Istanbulin nähtävyyksiin aloittaen Sinisestä moskeijasta, joka on yksi kaupungin suosituimmista kohteista. Täältä jatkamme Topkapi Palatsiin, joka on rakennettu 1400-luvun puolivälissä. Lounas. Iltapäivällä vierailemme, jos mahdollista loistokkaassa Beylerbeyin kesäpalatsissa, jonka rakennutti sulttaani Abdulaziz. Rakennuksen sisustukseen on käytetty neljä tonnia kultaa, paljon helmiäistä ja 2(6) norsunluuta, runsaasti marmoria ja arvokkaita puulajeja. Illalla vietämme ”turkkilaisen illan” esityksineen, illallinen vanhassa kaupungissa.

    Lauantaina (28.9.) aamiaisen jälkeen ostosretki. Aloitamme retken Suurelta basaarilta, jossa on yli 4000 liikettä ristiin rastiin kulkevilla kaduilla, sieltä jatkamme nahkavaatteiden tehtaanmyymälään, jossa on suuret valikoimat laadukkaita vaatteita edulliseen hintaan. Lopuksi tutustumme käsinsolmittujen turkkilaisten mattojen valmistukseen. Lounas. Iltaretki suuntautuu Bosporinsalmelle privaattivenellä. Pääsemme ihastelemaan 30 km pitkän salmen vaikuttavia maisemia. Risteilyn päätteeksi illallinen neidon tornin ravintolassa.

    VastaaPoista
  2. Hertsileijaa,Jutta,mä tahdon mukaan!!!

    VastaaPoista
  3. Meilläkin pihalla harakat ja varikset välillä kilpailevat kummat saavat pitää pihaa reviirinään. Nyt ovat kadonneet. En tiedä olisiko vaikutusta sillä, että pihamme yläpuolella pyöri joku haukka. Sai ateriaksi jonkun pikkulinnun. Puoliso katseli kun haukka aterioi pensasaidan alla ja kun haukka lensi pois, niin vain joitain sulkia oli jäänyt maahan.

    VastaaPoista
  4. Terveiseni Stadin friidu! Kun olin pieni, isäni kutsui minua pikku-harakaksi. Vieläkin pidän kiiltävästä - ja harakoista! Hyvä blogi sinulla!

    VastaaPoista
  5. Haukka on kyllä semmoinen peto,CurryKaneli,että muut hyvin nopeasti kaikkoavat. Onhan sen kuva joskus marjapesaittenkin tienoilla viestittämässä marjansyöjälinnuille "pysykää poissa".Luulen kyllä harakoiden ja varisten panevan kampoihin jopa haukalle. Ainakin jos tekevät yhteistyötä. Saatte varikset ja harakat takuulla joskus takaisin.

    VastaaPoista
  6. Tuulia "pikku-harakka",hei.Isillä on näitä herttaisia lempinimiä.

    Ei muuten hullumpi blogi Sinullakaan. Tutustuin Tuulian tarinoihin.Minulla myös muistoja Irlannista.Tosin vain kuukauden ajalta.Merestä olen aina tykännyt ja sen rannalla asunut. Nykyisinkin.Ihastuin kuviisi. Hyvää syksyä.

    VastaaPoista