5. toukokuuta 2013

SAPETTAA JA SUUTUTTAA

Laahustan ja nilkutan huonekaluista kiinni ptäen.Kiroilen ja manaan,rukoilen ja pyydän, että minusta otetaan pois ishias. Kuinka monta viikkoa tässä olen jo rampana ollut? Huoltomieskin lohdutti, että vielä voi mennä pitkäkin aika.No, ainakin siitä olen iloinen, että olen pystynyt -vaikkakin hitaasti - puolison hoitamaan. Ei ole mikään jäänyt tekemättä. Kaikki muu sitten onkin. Kirjoittelen itselleni terveisiä pölyyn pöytien pinnoissa ja katselen surkuhupaisin tuntein mattoja, jotka kaipaavat kipeästi imuroimista. Pyykit olen koneeseen pannut ja se tekee kiltisti loput. Roskien vienti pihalle kestää ikuisuuden. Liikunhan minä kuin hidastetussa elokuvassa. Horjahtaa ei saa. Jos peräti lankean, niille sijoilleni jään. Sanon suoraan: ottaa päästä.

Ensi viikolla tuuraajapäivänä on päästävä postilaatikolle. Lähetän vammaispalveluhakemuksen luiskista Helsingin kaupungille. Panen mukaan vamemmaksi vakuudeksi ylimääräisen kirjeen, jossa vakuutan  meidän tarvitsevan porrasaskelmiin kiinteät luiskat. Ulkoileminen on tärkeää mielenterveydenkin takia. Kysyn, kuinka kalliiksi tulee kunnalle tulla aina pyörätuoli laskemaan ja nostamaan askelmissa melkein päivittäin? En tiedä tietenkään vielä, minkälaisen päätöksen tekevät, mutta jos se on kielteinen, aion taistella. Samoin on nk. sairaalavuoteen kanssa, jos puoliso ei sitä saa. Pörhistyn ja suoristun ja sanan säilän teräväksi hion, en periksi anna, taistoon käyn kaikki voimat ponnistaen. Sisukas on suomalainen nainen.

Soitin eilen Turkkiin. Hirmuista hellettä pitelee. Asteet runsaassa kolmessakymmenessä ja nyt luvattiin kuulemma viilenevää noin 29 asteeseen. Ystäväni kyseli Helsingin lumitilannetta. Ei oo,eikä tuu,vakuutin. Kerroin krookuksista pihoilla, leskenlehdistä ja täkäläisestä keväästä ylipäätään. Jotkut pensaat jo vihertää, linnut reviirivaltauksillaan,lokkien kirkunaa ja yleistä kevätpuuhastelua ihmisten kesken. Tervetuloa vaan takaisin kotiin. Lupasi tulla meillekin.

Tänään otan tupla-annoksen särkypillereitä ja laitan uuniruokaa.Pitää kumartua. Mihin minä nyt paninkaan sen taikasauvani, jolla olisi käyttöä? Sitä heilauttaisin ja kas, ruoka valmistuu itsestään, koti siistiytyy, ishias painuu huitsinnevadaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti