Heidi kertoo blogissaan saamastaan kritiikistä bloggarina olonsa aikana. Dessu kertoo saaneensa pääasiassa positiivisia kommentteja. Minä joudun kertomaan, että saan harvinaisen vähän kannanottoja kirjoituksistani. Yksi tuli taannoin. Lukija oli sitä mieltä, että minun pitää välimerkin jälkeen lyödä välilyönti lukemisen helpottamiseksi. Tämä oli asiallinen kommentti ja otin siitä vaarin. Olen jo aikoja sitten todennut itselleni, että sanomiseni eivät ole ajatuksia herättäviä. Siis ovat laimeita, mitäänsanomattomia, joutavia ja turhia. En kanna asiasta huolta, olkoon sitten niin.Minätyttö kirjoitan sille päälle sattuessani. Ja aika usein satun.Nytkin.
Mikä ihmeen hurriviha nyt on langennut suomenruotsalaisten kansalaistemme päälle? Vihakirjoittelua, henkilökohtaisia uhkauksia... Eikös joku kansanedustajakin ole purnannut kaksikielisyydestä eduskunnassa? Kuitenkin täällä puhutaan jo venäjää enemmän kuin ruotsia. Äitini oli ruotsinkielinen juuriltaan. Etunimi oli Sigrid. Mutta kun meni vallan suomenkielisen ruoholahtelaispojan kanssa naimisiin, meillä puhuttiin aina suomea.Minä en ole ikinä edes oppinut ruotsia kunnolla. Pappa (äidin isä) suomensi ruotsinkielisen sukunimensä aikaan, kun se oli yleistä ja muodikasta,isänmaallista ja vaikka mitä. Niin että meillä ei sitten enää viitannut ruotsinkieleen mikään muu kuin äitini (ja papan) etunimi. Ja sitä ei käytetty, vaan häntä kutsuttiin Sikeksi. Minä olen aina ollut niin tollo, etten ole suomenruotsalaisia osannut panna mihinkään erikoiseen kastiin. On ollut sitä lajia kavereitakin. Samaa syssyä olemme kaikki. Melkein. Tästä tuleekin mieleeni seuraava aihe.
Jaahas, Helsinki alkaa hoivata kerjäläisturisteja viisaamalla heille turvapaikkoja, joissa voi peseytyä,pyykätä ja levähtää kovan raadannan ohessa. Helpotetaan vaan kaikin keinoin tänne tuloa ja täällä oloa ja eloa. No, kai tässä on kysymys jonkunlaisesta humaanisuudesta. Eikös Diakonissalaitos ole enää leikissä mukana? Ovatko resurssit vähissä?
Italiasta tuli matkakirje ja se oli maan mainioin sepustus. Olen aina ihaillut tämän kirjoittajan tapaa matkustaa. Vaikka olen monissa samoissa maissa ja kaupungeissa ollut kuin hänkin, kirjettä lukiessani on kuin aivan eri paikat kysymyksessä. Hänen historian tuntemuksensa on vertaansa vailla. Liekö geeneissä, kun isänsä veli oli historianopettaja? Taiteesta italialaistunut ystäväni on aina ollut kiinnostunut ja nyt kun on asunut Taiteen äärellä vuosikymmeniä Minervan jalanjäljissä astellen, tietämys senkuin lisääntynyt. Jokaisessa käymässään Euroopan kaupungissa on hänellä enemmän tutkimisen arvoista kuin minulla konsanaan niin taiteen,historian kuin arkkitehtuurinkin osalla.Hänellä on elefantin muistikin. Hänen kirjeittensä kautta pääsen moniin paikkoihin uudestaan ja näen uusin silmin kaupunkien nähtävyydet, taidenäyttelyt,arkkitehtuurin, henkilöt, jotka ovat aikoinaan samoja raitteja kulkeneet. Ihanaa kun on tämmöinen ystävä!
Nyt valmistautumaan kaupungille lähtöön!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti