ISHIASPAHOLAINEN

Eilen tuuraajapäivänä kaupungilla, eikä ishias tykännyt. Kymmenen päivän aikana, jolloin kauppaan en päässyt, alkoi olla vajetta ruokapuolessa ja nyt oli täydennyksen aika. Olin tankannut itseni särkypillerillä ja tahdonvoimalla. Näillä eväillä lähdin ensin ostamaan vuoteensuojia Mannerheimintien toisesta päästä. Toin ne kotiin. Sitten matka jatkui Stockmannille ja siellä apteekkiin ja Herkkuun. Kello näytti ikävästi hupenevaa tuuraaja-aikaa, sillä kolme tuntia ei ole kovin pitkä aika. Soitin Marjalle, että lähtee vaan ja jättää puolison, tulen pian. Jäi odottamaan. On ihana ihminen. Raahasin ostokset taksista kotirapulle ja ishias senkuin yltyi olemaan hankala.Onneksi on hissi. Marja auttoi kassien kanssa.Selkä ja jalka olivat tulessa ja ensimmäistä kertaa ajattelin, tuleeko tästä mitään. Marja lähti.

Vähitellen sain tavarat purettua jääkaappiin ja pakastimeen. Sitten oli puolison vuoro. Puhdistin hänet sekä vuoteen,autoin pyörätuoliin ja vein keittiöön. Syötin lääkkeet ja ruuan. Vein takaisin vuoteeseen. Katselin ikkunasta aurinkoista pihaa, tyhjiä kukkalaatikoitani ja lapsia, jotka leikkivät hiekkalaatikossa. Alanyassa viisi kuukautta olleelta ystävältäni tuli tekstiviesti. Kertoi tulevansa kotiinsa Suomeen kahden viikon kuluttua. Alanyassa  kuulemma hellettä ollut jo jonkun aikaa.Makasin sohvalla ja kuvittelin olevani minäkin jossain, missä ei ole huolen häivääkään, missä aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja missä voi kuunnella vaikka loputtomiin aaltojen rauhoittavia ääniä.

Pihalla eräänä päivänä tuli A-rapun ML vastaan,tervehti ja sanoi minun näyttävän väsyneeltä. Ihan varmasti näytinkin/näytänkin. Kerroin hiukan murheitani, mutta vakuutin myös, että kyllä tämä tästä ja nilkutin kotiin.Jonkun ajan kuluttua kolahti postiluukku.Lattialla oli kortti ja Fazerin suklaalevy. Kortissa teksti: Jokanaisen lohtu&voimavara. Kiitin tekstiviestillä ja elämä hymyili hetken. Söin suklaata,ryvin taas itsesäälissä ja jos mahdollista niin pienessä kiukussakin, mitkä kummatkin kohdistuivat tähän saamarin ishiakseen. Yhtä ontumista ja laahautumista viikosta toiseen. Pitää levätä,sanoi tohtori vastaanotolla käydessäni. Ah, mitä ironiaa.

Eilen soitettiin sosiaalitoimistosta (Marja-tuuraajan kehoituksesta ilmeisesti) ja puolittain pakotettiin pitämään lomaa. Annoin periksi ja puoliso menee intervallihoitoon tämän kuun lopussa viikoksi. Joko ishias on jo silloin minusta lähtenyt  tai jos ei,niin makaan sen viikon liikuttamatta evääkään. No,lääkäriin voisin taas mennä ihmettelemään, miten tämmöisestä vaivasta pääsee eroon?  No,kamppailee joku muukin vastoinkäymisten kanssa. Sikhiläinen vantaalaismies haluaa käyttää virassaan bussinkuljettajana turbaania, mutta sitä ei sallita, kun on "työasuun kuulumaton ja voi herättää intohimoja". Vantaalaiskaveri ei anna periksi, vaan aikoo ajaa asiaansa niin, että turbaani sallitaan. En tiedä, mitä itse ajattelen turbaanipäisestä kuskista. En luultavasti ainakaan repisi pelihousujani eikä  turbaani saisi minussa aikaan  muitakaan intohimoja. Päähine kuin päähine. Astuisin kulkuneuvoon yhtä luottavaisin mielin kuin ennenkin.Mutta jos burka olisi naiskuljettajalla, panisi se miettimään, näkeekö kuljettaja liikenteestä mitään.Silloin ehkä jäisin odottamaan seuraavaa kulkuneuvoa.