3. huhtikuuta 2018

SIGNEN KUVAT MUSIIKKITALOSSA

K soitti. Hänelle piti kertoa, montako ikkunalasia minulla on parvekkeella. Menin oikein laskemaan. On kuulemma yksi enemmän kuin hänellä. Sitten pohdimme, onko ihmisillä yleisemmin lyhyt vai pitkä selkä. Pitkäselkäisellä on K:n mukaan lyhyet jalat. Tunsin olevani aika ääliö, kun en ole selkiä tutkiskellut sen tarkemmin, vaikka niitä näkee mennen tullen. Pitkäselkäisiä ei aina huomaa, kun osaavat vaatteilla peitellä, kertoi K. En viitsinyt muistuttaa, että jalat näkyvät kuitenkin, ja niistä tietää hänen omistavan pitkän selän. Tunti meni jutellessa (muustakin) ja sitten alkoi ykskaks armoton yskiminen. Piti lopettaa. 

Lumisade loppui joskus illalla. Maisema täysin valkoinen. Jopa kuusien oksat piilossa lumen alla. Huomiseen tai ylihuomiseen mennessä saadaan varmasti jo aurattua. Pääsen liikkeelle. Loskaako? No aivan takuulla. Päivällä nollan yläpuolella.

Musiikkitalon päälämpiössä avataan Signen kuvat-näyttely. Stadin Slangi toimii järjestäjänä. Kuvia  myös Stadin slangilaisten ottamina. Ne kiinnostavat minua myös. Tekstit slangiksi. Näyttelyn avaa pormestari Jan Vapaavuori 4.4.2018. Vapaa pääsy. Kuvat nähtävillä aina toukokuun kolmanteen päivään asti. Menen joskus, vaikka Signen kuvia nähty eri yhteyksissä vuosien varrella ja on minulla kirjakin Signe Brander (1869-1942) Helsingin Kaupunginmuseon julkaisema 2008. Ahkera nainen valokuvaamaan, alan ainoita naisia noihin aikoihin. Hän kutsui itseään "kulttuurihistorialliseksi valokuvaajaksi". Signe sairastui ja joutui Kivelän sairaalaan 1941, josta potilaat evakuoitiin pommitusten takia Nikkilän sairaalaan.

Branderin epäillään muiden potilaiden lailla menehtyneen Nikkilässä aliravitsemukseen 17.5.1942. Hänet haudattiin joukkohautaan. Hän elää yhä keskuudessamme kuviensa kautta.

2 kommenttia:

  1. Signe Branderin kuvajäämistö on tosiaankin arvokasta materiaalia. Hän ei ehkä kuvatessaan tullut asiaa tuolta kantilta ajatelleeksikaan. Toivottavasti olosi alkaa kohentua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta. Ei Signe-rouva nähnyt tulevaisuuteen, ei. Olo alkaa todellakin kohentua. Tänään ulos!

      Poista