Otsikko on tärkeä. Minä en ole hyvä otsikoissa. Heti, kun otsikko liippaa jotain arkista tekemistä, blogin lukijamäärä on pieni. Kukaan ei halua tietää, olenko saanut parvekkeeni kevät- vai kesäkuntoon. Otsikon kuuluu olla myös kiinnostavuuden lisäksi hiukan raflaava.Tässä asiassa jos missä on karvoihin katsominen. Kirjoittaja saattaa ensin kirjoittaa ja sitten laatia otsikon. Joku toinen kirjoittaa otsikon mukaan. Alitajunnassa on tietysti tekstin teema. Minä yleensä kirjoitan ensin ja sitten mietin kuumeisesti otsikkoa.
Kirjailijalla on apuna kustantajan henkilökuntaa kirjan nimen laadinnassa. Yhdessä pohditaan. Ehkä joku kirjailija pitää tiukasti omasta ehdotuksestaan kiinni ja kustantajan on pitkin hampain tehtävä kirjailijansa tahdon mukaan, muuten kirjailija voi siirtää kirjansa kilpailijalle. Ja jos on tarpeeksi myyntiä lisäävä kirjailija, kustantajan vaihdos aiheuttaisi hallaa joulumyynnille. Koska minä ainakin uskon vakaasti siihen, että kirja kädessä on se ainoa oikea tapa kirjaa lukea. Eikä kökkiä ruudun ääressä tai kuulokkeet korvilla. Tätä viimeksi mainittua olen minäkin kokeillut, eikä se aivan turha keksintö ole loppujen lopuksi. Kuulokkeita mainostavat kertovat, kuinka mahdottoman mukavaa on iskeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja esimerkiksi imuroida ja kuunnella kirjaa samanaikaisesti. Siinäkin on oma hankaluutensa. Jos on oikein sydäntä raastava kyyneleet silmiin nostattava kirja, miten tämä taivaita hipova elämys sopii yhteen noin arkisen tapahtuman kanssa kuin pölyimuroiminen? Tässä tapauksessa pitäisi saada riutua sohvalla eläytymässä.
Ihan vielä en ala pohtia tämän sepustuksen otsikkoa, vaan siirryn parastaikaa lukemaani kirjaan, jossa ainakin tuhat tietä vie Roomaan. Antiikinkin aikana matkailtiin ja se tehtiin jalan. Se oli halvin ja yleisin keino matkustaa. Marcus Tullius Cicero (106-43 eKr.) piti tärkeänä sitä, miten ihminen kävelee. Siitä näkee henkilön statuksen. Kävely piti suorittaa arvokkaasti, ei löntystellen veltosti eikä orjien tapaan juosten. "Mutta on varottava, ettemme astele veltostuneesti viivytellen, niin, että muistutamme kulkueiden patsaaankantajia, tai ettemme kiireessä kulje liian rivakasti, koska kun niin käy, me hengästymme, ilmeemme muuttuu ja kasvomme vääristyvät; tämä osoittaa selvästi, että meiltä puuttuu maltti".
Nyt se otsikko...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti