23. huhtikuuta 2018

KIRJA MARIMEKOSTA

En ole koskaan ollut mikään Marimekko-fani. Joitakin mekkoja, pari kosmetiikkalaukkua, paitoja ja muuta pientä. Enää vuosiin en ole ostanut mitään Marimekkoa. "Unikolla" ehkä syynsä. Sitä näki ja näkee kaikkialla, verhoissa, mekoissa, pöytäliinoissa, laukuissa...  Kyllästytti. Silti olen ylpeä siitä, että meillä on Marimekko ja nyt luen Marimekosta kirjaa.

Melkein jokainen suomalainen tietää, että kaikki alkoi pienestä ja eri nimellä. Hyvin pienestä. Armi ja Viljo Ratia puursivat kotonaan, kun muuta tilaa ei ollut. Perhe oli kasvanut ja ahdasta oli. Välillä saatiin vuokrattua joku huone painokoneitakin varten. Tuli konkursseja ja taas aloitettiin alusta. Oli velkaa ja huolia, mutta into ja optimistisuus eivät hellittäneet. Pestattiin henkilökuntaa, suunnittelijoita, kauppa alkoi käydä. Armi Ratia julisti "meillä ei makseta kikkelipalkkaa". Se tarkoitti, että miehet eivät saaneet suurempaa palkkaa kuin naiset. Naisen markka oli sama kuin miehen. Marimekko levittäytyi Suureen Maailmaan ja USAn presidentti Kennedyn puoliso käytti Marimekko-vaatteita. Se oli mainosta jos mikä! Tässä kohdin suunnilleen keskeytin lukemisen. Jatkan myöhemmin.

Viikonloppu meni tyystin laiskoissa merkeissä. Puhelimessa oloa, lukemista ja television katselemista. Oli liian viileää istuksia parvekkeella. Kokeilin. Mihin se lämmin kevään alku katosi?

"Jäät ovat lähteneet,
veden yllä oksa kuin atrain.
Himmeät, keltaiset lyhdyt palaen
paju tuulastaa".

(Risto Rasa)

Hyvänen aika, pian on Valpurin päivä. Huomisesta viikko. Ostanko simaa? No en. Ostanko tippaleivän? No en. Jos olisi rosetteja, ostaisin. Itse en enää niitä tee. Rosettirautakin annettu pois. Hyvä niin. Olihan se semmoista öljyn kanssa läträämistä, kuten tippaleipienkin teossa. Miksi muuten rosetteja ei saa kaupoista? Olisivat pienempiäkin rasvapommeja kuin tippaleivät.

Tänään ajattelin sen verran poistua kotoa, että hiippailen roskikselle. Biojätepussi on minulla usein suurempi kuin muu jätepussi. Hedelmistä, vihanneksista ja juureksista tulee aina ylijäämää, kuoria ja siemeniä.


4 kommenttia:

  1. Et sitten saanut otsikkoehdotuksia edelliseen. Mietin sitä kotvasen ja tulin tulokseen 'Imuroisinko kyyneleet silmissä'.

    Marimekkoa olen monet vuodet ihmetellyt. Sitä muotoilua. Kuin kaikki naiset olisivat 180 cm pitkiä ja veistoksellisia, jotka voivat pukeutua isoihin toogamaisiin vaatteisiin. Liian vähän hyvin istuvia ja nätisti leikattuja vaatteita. Kuosivalikoimakin on aika kapea. Ottaisivat vähäsen, mutta apinoimatta vinkkiä tanskalaisilta. Siellä osataan tehdä naisille nättiä ja muodikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena Laurila, otsikkoehdotuksesta. Ei huono! Olen Tanskassa usein ollut, vaan en ajatellut sitä muotimaana. Samaa mieltä suurin piirtein Marimekon tuotannosta. En fanita, mutta yrityksenä tuo mainetta. Aasialaiset tykkäävät Muumien ohella.

      Poista
  2. Edellinen kommentoija sanoi kaiken. Juuri niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aulikki. Minäkin komppaan. Nuorempana vielä ostin pari Marimekon mekkoa. Nyt katselen muunlaista lookia. Kirja Marimekon kasvamisesta ja menestymisestä on kuitenkin kiinnostava.

      Poista