Puhelinkumppanini eilen ei muistanut mitä tanssikoulua kävi aikoinaan. Ehdotti sitä, mitä minä kävin. Vänkäsin vastaan. Osoitekaan ei täsmännyt, eikä opettaja. Ehdotin muita kouluja, kunnes osuin oikeaan Therpsikore! Åke Blomqvistinkaan ei ollut se tanssin opinahjo, jossa oppi valssin askeleet. Siirryimme keskustelussa lähemmäksi tätä päivää.
HS kertoo, ettemme vieläkään kierrätä roskiamme tarpeeksi. Nuoret ovat laiskimpia. Myönnän, että ennen oli helpompaa, kun kaiken sai paiskata samaan. Nyt on erikseen lasille, kartongille, paperille, sekaroskille, metallille ja biojätteillekin oma paikkansa. Muovista myös puhuttu, mutta ei kai ainakaan vielä sille omaa jätelaatikkoa. Roskiskeikka on venynyt pitkäksi. Espressokauppias jo aikoinaan valisti, että käytetyt kahvikapselit kuuluvat metallin joukkoon. Minä olen neuvosta ottanut vaarin. Tyhjennän kiltisti pussukkani ja kapselit kilisevät iloisesti omaan paikkaansa.
Näin me maissa, mutta mitenkäs sitten se roina, joka kelluu vetten päällä maailman merillä? Eikä jätelautta mikään pieni ole. Kilometreittäin ihmisten heittämää roskaa. Ajelehtii aikansa, kunnes saa rannasta kiinni. Kauniista rannasta tuli ruma saasteranta. Ennen merillä lillui laivojen ruokajätteet, kun kapyysihenkilökunta heitti reelingin yli kaiken tarpeettoman. Taisi olla melkein ainoa vesiä kuormittava vaiva noihin aikoihin. Nyttemmin onkin sitten toisin. Maista käsin, laivoista ja veneistä heitellään ja päästetään veteen vaikka mitä. Kuljeksii, ajelehtii, kokoontuu yhteen tämän sinisen planeettamme pinnalla. Jo vuosia sitten kirjoitin tänne blogiinikin, että me hukumme jätteisiin. Onko ihmiskunnan loppu saastekasassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti