Olen hankkimassa peilin. Lattialla jaloillaan seisovan. En näe mistään kokonaisuuttani ja ovatko hameen helmat tasan, sukan saumat suorassa tai takiainen tarttunut selkään. Kerran oli tarttunut, mutta siitä on monta vuotta. Saumojakaan ei enää ole, mutta jos olisi, olisi peili hyvä olemassa. Ostan siis peilin. Sukkien saumat voivat koska tahansa olla taas muodissa. Olen soitellut kauppoihin peileistä ja katsellut kuvia netistä. Ikean peili pitää koota. En luvannut ryhtyä kokoamaan, vaikka itse peiliosa on valmiina. Tausta jalkoineen ja yläosan koristeet pitää koota, ruuvata, liimata, askarrella. Toinen kauppa vaatii henkilökohtaista käyntiä myymälässä. Puhelimessa ei voi ostaa, vaikka vakuutin olevani maksukykyinen. Kuljetuspalvelu on ulkoistettu, eivätkä paketin tuojat rahasta oven raossa. Kaikki on tehty hämmästyttävän vaikeaksi. Rullaudun lauantaina tähän kauppaan, joka vaatii henkilökohtaisen käynnin. Varasin peilin. Sen ottivat puhelimessa vastaan. Kinusin vielä pitemmän varausajan kuin kaksi arkipäivää. Viittasin liikuntarajoitteisuuteeni, vaikka sillä ei sinänsä ole mitään tekemistä sen asian kanssa. Nyt oli. Minun on saatava peili.
L soitti ja kysyi, jos Afrikan kortti on tullut. Ei ole tullut. Eivätkä muutkaan ole saaneet. Mikä maailman postilaitoksia vaivaa? Saamani kortti Meksikostakin teki matkaa toista kuukautta. Italiasta on joskus jäänyt tulematta kokonaan. Korttien lähettely vähentynyt. Posti ei enää viitsi sitäkään vähää. Postitoimistoja Suomessa jatkuvalla syötöllä karsitaan. Kuitenkin esimerkiksi verkkokaupan ostokset on haettava useimmiten postista. Minä en käytä verkkokauppoja, mutta postia tarvitsen. Moni muukin tarvitsee. Postissa on aina jonoa.
Vetisestä kelistä huolimatta tänään aion asioille. Nautin siitä, kun matka ei ole tästä asunnosta pitkä oikeastaan mihinkään. Postiin ehkä pisin, mutta sinne ei tänään ole asiaakaan. Metro, pankit, kaupat, koko kauppakeskus palveluineen pienen kävelymatkan päässä. Alanpa valmistautua ja sitten menoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti