MINUN TULI PAHA OLLA

Presidentti Trumpista huolimatta "sivistyneessä" maailmassa asiat ovat hyvin. Vertaan tätä hyvää olemista juuri lukemaani Satu Rommin kirjan sisältöön hänen kertoessaan varsinkin Kambodzan oloista. Asiat ovat toki nykyisin paremmin, mutta silti huonosti meidän näkökulmastamme.

Tänä päivänä on naisillakin (äänioikeus vuonna 1955) mahdollisuus kouluttautumiseen, lapset pääsevät kouluun, on taloudellisesti hyvinkin toimeen tulevia perheitä. Naiset ovat kuitenkin aliedustettuina johtavissa tehtävissä. Suuressa osassa kansaa asiat ovat hyvin huonosti. On lasten hyväksikäyttöä ongelmaksi asti, on tavatonta köyhyyttä, ihmiskauppaa, sairautta, miinoja maaseudulla kaikkialla ja niiden räjähdyksistä syntyneitä vammoja ihmisten kerätessä vaara-alueilla polttopuita. Puhtaasta juomavedestä pulaa.  On lastenkoteja, jotka pursuavat hylätyistä orvoista lapsista tai vaikka vanhempien ollessa elossa, mutta köyhyyttä pakoon orpokotiin lähetetyistä. Matkailijat ovat vapaaehtoistyössä näissä orpokodeissa päivän pari "auttamassa" ja saavat itselleen  kokemusta, eivätkä anna aidosti mitään lapsille. Leikitään päivä lasten kanssa, saadaan sulka hattuun ja ollaan hyvä ihminen. Rommi on sitä mieltä, että "suuret matkanjärjestäjät ovat keksineet uuden markkinaraon".

Matkailija voisi edesauttaa omalta osaltaan maan taloutta käyttämällä paikallisia palveluja, ostamalla paikallista ruokaa ja asumalla paikallisten omistamissa majapaikoissa. Se on vastuullista matkustamista, sanoo Satu Rommi.

Niin kutsutusta sivistyneestä maailmasta pedofiilit matkaavat Aasiaan, myös Kambodzaan, etsiäkseen seksiä ja sitä he saavat. On löydetty bordelleista parin-kolmen vuoden ikäisiä tyttöjä. Kaikenlaista seksiä etsivät tuhannet muutkin, vieraat sekä omat. Se on helposti saatavaa siellä kaikkialla.

Pienet kouluikäiset lapset myyvät kaduilla postikortteja "one dollar, one dollar" kymmenen kappaletta. He ovat likaisia, resuisissa vaatteissa, mutta äärettömän hellyttäviä. Miksi he eivät ole koulussa? Heidän on myytävä tietty määrä kortteja päivässä ja siitä riippuu kotona olevan perheen ruokamäärä sinä päivänä. Rommi kyselee "miksi et ole koulussa?" Heillä on monta vastausta, koulupäivä jo päättynyt, olen menossa pian, tänään vapaapäivä jne. Jos turisti haluaa todellakin auttaa, Kambodzassakin on järjestöjä, joihin voi avun suunnata saadakseen ennen kaikkea lapset pois kaduilta ja kouluun. Koulunkäynti on virallisesti ilmaista. Se maksaa kuitenkin monelta osin, oppikirjat, vaatteet, matkat sekä näitä epävirallisia maksuja, kuten opettajan palkkio kokeen tuloksesta ym.

Tätä kaikkea kurjuutta ja köyhyyttä ei voi ymmärtää, ennen kuin sen näkisi paikan päällä. Näitä maita on toki muitakin, mutta Rommi kirjoittaa kolmesta ja yksi niistä on maailman köyhimpiä, ja se on Kambodza. On kliseistä nyt minun sanoa, että tuli paha olla, mutta sanon sen kuitenkin: minun tuli paha olla.